Sivun toiminnot
Entä mitä onkaan tähtien takana?
Olen kuulemma horoskoopiltani oinas. Tiedän sen siitä, että olen lukenut asian lehdissä julkaistavilta horoskooppipalstoilta. Muuten horoskooppiasiat ovat minulle vähän vieraita, kristitty ja lisäksi ylijärkevä pohojalainen kun olen.
Horoskooppi.com-sivustolla minulle kerrotaan muun muassa seuraavaa: ”Perus-Oinailla on syyskuun puoliväliin asti melkoinen vauhtijakso tiedossa, kun merkin alkuun kohdistuu sekä Jupiterin että Saturnuksen transiitti ja muille taas Venuksen ja Marsin rinnakkainen liikkuminen vastamerkissä Vaa´assa. Alkupään Oinaat voivat kamppailla esim. työelämässä ideoiden ja toteutuksen välisestä ristiriidasta ja he käyttävät vähäisen kärsivällisyytensä muiden jahkailun ja neuvottelutulosten odotteluun. Oinas tahtoisi toimia, mutta nyt toimitaan hieman hitaammin kuin Oinas tahtoisi.”
Hm. Mitä tuohon nyt sitten sanoisi? Olenkohan minä perus-Oinas? Pitäisikö minun ennustuksen (vai onko se analyysi?) takia olla innostunut / huolissani / hämmentynyt / välinpitämätön? Päädyn viimeksi mainittuun.
Suomalaisten suhtautumista tieteeseen luodattiin tunnetussa Tiedebarometri 2007-tutkimuksessa, joka toteutettiin laajan, valtakunnallisen kyselyaineiston pohjalta. Tutkimuksen teetti Tieteen tiedotus ry, joka on Tiede-lehden julkaisija. Viittasin kyselytutkimukseen aiemmassa bloggauksessani. Hiljattain julkaistiin myös EU:n toteuttama vastaavanlainen tutkimus, joka koskee kaikkien EU-maiden kansalaisia. Siitä ehkä tuonnempana.
Tiedebarometrin tulosten mukaan suomalaiset arvostavat tiedettä ja pitävät sitä luotettavana. Saman tutkimuksen kiistämätön tulos kertoo kuitenkin myös, että noin 2,1 miljoonaa suomalaista pitää esimerkiksi ”luotettavia, syvälliseen astrologiseen tietoon perustuvia horoskooppeja” täysin mahdollisina. Hm.
Myös Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2007 julkaisemassa kyselyssä 18 % suomalaisista ilmoittaa uskovansa, että astrologian – tähtikarttojen – avulla voidaan selvittää ihmisen persoonallisuuteen liittyviä asioita.
Astrologialla ei ole mitään tieteellistä perustaa, mutta silti usko jonkinlaiseen syvälliseen astrologiseen tietoon elää sinnikkäästi. Ammattimaiset tähtikarttojen laatijat vahvistavat mielellään tätä uskomusta määrittelemällä harjoittamansa astrologian ikivanhaksi ja kunnioitettavaksi tieteeksi
Moderni paranormalismi eli usko yliluonnollisiin ilmiöihin tuli muotiin 1800-luvun spiritualismin myötä. Tuolloin sai alkunsa niin kutsuttu parapsykologia ja monet teosofiset liikkeet. Tosin esoteerisen ja okkulttisen ajattelun juuret ulottuvat tuhansien vuosien päähän esimerkiksi Egyptiin.
Uudella ajalla 1500- ja 1600-lukujen hermeettiset filosofit yhdistivät muun muassa astrologiasta, alkemiasta ja uusplatonistisesta filosofiasta omia uskontokokeilujaan. 1700-luvun innostus Egyptiin ja sen kulttuuriin voimisti esoteeristen liikkeiden suosiota. Kabbala, astrologia ja tarot-korttien symboliikka olivat tuolloin todella suosittuja.
Esoteerisen ajattelun yhtenä tunnusmerkkinä voi pitää pyrkimystä etsiä vastaavuuksia näkyvän ja näkymättömän universumin eri osatekijöiden välillä. Maailmankaikkeus ymmärretään keskinäisten vuorovaikutuksien ja riippuvuuksien verkostona. Yhtäläisyydet ovat kuitenkin osin puhtaan aistihavainnon tavoittamattomissa. Kätketyn tiedon löytämiseksi tarvitaan tulkintaa. Astrologiset menetelmät voivat ajattelun mukaan olla yksi tulkinnan apuväline. Astrologisen ajattelun perustana on usko ihmisruumiin ja planeettojen välisiin vastaavuuksiin ja vuorovaikutussuhteisiin taivaankappaleiden, tähtikuvioiden ja ihmisten maailman välillä. Olen siis astrologien mukaan lähtemättömissä näiden ”transiittien” ja ”vastamerkkien” kanssa. Onneksi en kuitenkaan ole.
Taikauskoisen ajattelun renessanssi 1800-luvulla ajoittuu mielenkiintoisesti: samaan aikaan länsimainen yhteiskunta teollistui ja maallistui voimakkaasti ja tiede ja teknologia kehittyivät nopeasti. Paranormaalien uskomusten vahvistuminen oli osittain vaihtoehto kristinuskolle mutta myös tieteelliselle maailmankuvalle. Seuraava okkulttinen herätys länsimaissa koettiin 1960-luvun hippivuosina. Tuolloin innostuttiin jälleen noidista, ufoista ja astrologiasta.
Astrologia tarkoittaa oppia, jossa taivaankappaleiden liikkeiden ja asentojen pohjalta määritetään ihmisen ominaisuuksia, tulevaisuutta ja tehdään jopa terveydentilaa koskevia diagnooseja. Tulkintaa varten käytössä on oltava henkilön kellontarkka syntymäaika sekä syntymäpaikan pituus- ja leveyspiirit. Näistä lasketaan muun muassa henkilön auringon ja kuun merkit sekä askendentti eli itäisessä horisontissa syntymähetkellä nousemassa ollut merkki.
Astrologian historia on pitkä. Samankaltaisia uskomuksia ja uskontoja tähtien ja muiden taivaankappaleiden liikkeisiin perustuen tunnetaan kaikkialta maailmasta. Meidän länsimaisen astrologiamme alkukotina voidaan pitää Mesopotamiaa. Kreikankielisessä Egyptissä 100–200-luvuilla eKr. se muotoutui tunnettuun muotoonsa ja rantautui samoihin aikoihin hellenistiseen maailmaan Kreikassa ja Roomassa.
Antiikin maailmassa astrologia oli myöhäinen tulokas, mutta mahtitekijä. Se kietoutui monella tapaa osaksi roomalaista mysteeri- ja oraakkelikulttien maailmaa. Politiikassa astrologialla kuten muullakin ennustamisella oli tärkeä merkitys. Monet Rooman keisareista, kuten Tiberius, olivat itsekin astrologeja – tai tähtikartan osia, kuten Augustus, joka kuolemansa jälkeen korotettiin jumalana tähtien joukkoon. Astrologia kykeni imperiumin viimeisinä aikoina, kun tieteen taso oli romahtanut, pukemaan itsensä tieteen kaapuun ja tunkeutui kaikkialle. Epäilijöitä oli jo tuolloin. Cicerokin totesi astrologian olevan ”mitä uskomattominta hulluutta”.
Nykyinen astrologia luottaa edelleen suuressa määrin Ptolemaioksen aikanaan laatimiin karttoihin ja teorioihin, joiden pohjalta läntinen astrologia syntyi keskiajalla. Tosin astrologisiin karttoihin on lisätty vasta myöhään löydettyjä planeettoja kuten Neptunus. Sen vaikutus laadittavaan horoskooppiin on siis kyetty huomioimaan vasta vuodesta 1848 alkaen. Hm, on pakko huokaista jälleen kerran.
Uskotko sinä horoskooppeihin?
Enpä usko...