Näiden 65 koulukiusaamistapauksen joukkoon sisältyivät ne tapaukset, jotka olivat tulleet rehtoreiden tietoon. Monesta koulusta kiusaamistapauksiksi ilmoitettiin vain ne, jotka täyttävät KiVa Koulu -hankkeen kriteeristöt tai olivat edenneet joko KiVa -tiimin tai oppilashuoltotyöryhmän hoitoon. Osa tapauksista selvitetään rehtoreiden mukaan luokassa, jolloin ne eivät tule koulun johdon tietoon. Yksittäisiä välienselvittelyjä ja konfliktitilanteita sattui rehtoreiden mukaan koulussa viikoittain. Kaikki tapaukset eivät koskaan tule esiin.  – Kaikki eivät tule, sillä oppilaat eivät aina uskalla kertoa asiasta opettajille tilanteen pahenemisen ja koston pelossa, kuvasi yksi rehtoreista.

 

Akaa on viime aikoina ollut valtakunnallisissa otsikoissa ja televisiossa yhden koulukiusaamistapauksen ja sen aiheuttamien aikuisten välienselvittelyiden takia. Joku voi sanoa, ettei siellä Akaa ole ollut, vaan yksi akaalainen. No, se on hiustenhalkomista. Akaalainen asuu Akaassa. Ja akaalaisesta koulusta ja siellä tapahtuneesta vakavasta ja pitkittyneestä koulukiusaamisesta on alkujaan kysymys.

 

Tapausta ei liene tarpeen lähteä selostamaan, varsinkaan kun tapahtumien kulusta ja syyllisistä näin pienellä paikkakunnalla liikkuu monenlaisia versioita, vähän sen mukaan kuka kenenkin kaveri on. Tunteet kuumenevat nopeasti, jos asiaa edes sivuaa kahvipöytäkeskusteluissa. No, käräjiä on käyty ja oikeus on tuomionsa langettanut. Mikä on kyseisten lasten tai koulukiusaamisen loppumisen tai jatkumisen tilanne, sitä ei julkisuudessa ole sen kummemmin pohdittu. Tapauksen esiin nostaneeseen toiseen osapuoleen, tämän taustoihin ja ammattiin on otettu kantaa sitäkin enemmän. Julkisuudessa ei ole mainittu toisen osapuolen nimiä tai ammatteja, vaikka nämä ovat lausuntojakin antaneet (tai ainakin niihin on lehdissä viitattu), mutta luulenpa, että toisen osapuolen henkilöllisyys on ainakin akaalaisten tiedossa.

 

Jutun tiimoilta käydyssä keskustelussa, viimeksi tämän aamun Aamulehdessä, on hyvin outoja sävyjä. Aikuisten syyttävien sormien viuhunassa ja raivoissassa huutelussa on nopeasti unohtunut varsinainen asia. Kärjistyneeseen, voisi sanoa äärimmäiseen tilanteeseen ja sen ratkaisuyritykseen, on johtanut koulukiusaaminen, jonka osapuolina ovat olleet lapset. Nyt keskitytään etsimään piruja ja enkeleitä, hyviä ja huonoja vanhempia, rikollisia ja uhreja – aikuisten joukosta.

 

Koulukiusaamista vähätellään hyvin usein. Yksi rehtori soitti minulle viime keväänä juttuni tekovaiheessa muistuttaen, että ”tämä on sellainen muotiasia nykyään tämä kiusaaminen”. Rehtori selitti, että ”meilläkin on ollut sellainen tapaus, jossa oppilas väitti, että koulussa kiusataan, mutta sitten kävi ilmi, että oppilaalla oli vaikeaa kotona. Tai sitten sanotaan, että kiusataan, mutta on kyse vain siitä, että pojat härnää. Muista nyt, että tässä on tällaista.” Samainen rehtori totesi myös, että ”kun oli kouluampumisia, niin sanoin heti, että kohta sanotaan, että on ollut takana koulukiusaamista, ja niinhän siinä sitten kävi. Ei kouluampumisia voi selittää tällä, kyllä jokainen ottaa itse vastuun tekemisistään”. Jokainen voi itse pohtia, millaisia asenteita kyseisten lausuntojen takaa voi löytää.

 

Koulukiusaaminen on todellista ja yhä raaempaa. Se johtaa äärimmäisiinkin tekoihin.

 

Tuolloisessa jutussa haastateltu koulukiusatun lapsen vanhempi sanoi, että jos lapsi joutuu kiusatuksi koulussa, asia koskettaa koko perhettä. – Meidän perheeseemme tilanne vaikutti niin, että elämä alkoi pyöriä kiusaamisen ympärillä kaiken aikaa. Kyselimme kuulumisia, jotka olivat aina samansisältöisiä, annoimme lapselle samat ohjeet ja neuvot uudelleen ja uudelleen ja otimme kouluun yhteyttä samoissa merkeissä kerta toisensa jälkeen. Yritimme tukea ja kannustaa lastamme, mutta kiusaamisen jatkuessa omat voimamme alkoivat olla vähissä ja epätoivo lisääntyä, vanhempi kertoi jutussa. Perhe koki jääneensä lapsen kiusaamisasiassa lopulta yksin. – Aluksi saimme tukea kouluterveydenhoitajalta, koulupsykologilta ja kuraattorilta, mutta tilanteen pitkittyessä ja keinojen käytyä riittämättömiksi tuki ja ymmärrys lakkasi, kiusatun lapsen vanhempi sanoi. Pahimpana perhe koki lapsensa leimaamisen valehtelijaksi. Lapsi syyllistettiin kiusatuksi tulemisesta.

 

Vähän samalla tavallahan nytkin esiin nousseessa tapauksessa on käynyt, sekä tilanteeseen väsymisen, yksinjäämisen tunteen että valehtelijaksi leimaamisen osalta. Tässä tapauksessa selitystä on haettu myös siitä, että että kumpikin lapsi on syyllistynyt kiusaamiseen. Mutta kiusaaminen ei oikeuta kiusaamista, eikä kiusaamista kutista se, että toinenkin kiusaa. Puoleen tai toiseen.

 

Viime keväänä haastatellun ja tänä keväänä kiusaamisasiassa esiin tulleen perheen kokemukset ovat tuttuja aivan liian monille koulukiusattujen perheille. Koulussa koetaan, että kyllä on puututtu, mutta silti kiusaaminen jatkuu. Onko asiaan siis puututtu vai ei? Se riippuu näkövinkkelistä. Hätä on silti edelleen sama sillä lapsella, joka sunnuntai-iltana pelkää seuraavaa päivää. Aikuisten kokemus ei sitä muuksi muuta.

 

Akaassa sattuneessa tapauksessa kiusatun lapsen vanhempi otti lopulta käyttöön melko äärimmäiset keinot, kuten tiedämme. Uskoisin, että jokainen vanhempi voi ainakin kuvitella turvautuvansa äärimmäisiin keinoihin, jos oman lapsen turvallisuus on uhattuna. Kuvittelu on tietysti eri asia kuin kuvitelmien toteuttaminen, ja jokainen ymmärtää, että esimerkiksi väkivaltaan, tai kuten tässä lehdissä uutisoidussa Akaan tapauksessa haukkumiseen ja tavaran tuhoamiseen turvautuminen, ei anna lapsille oikeaa mallia konfliktien ratkaisusta. Viime kevään jutussa haastateltu perhe teki myös omat ratkaisunsa lastaan suojellakseen. Nekin olivat äärimmäisiä ratkaisuja, vaikka eivät väkivaltaisia olleetkaan.

 

Pääpaino koko asiassa onkin sanalla äärimmäinen. Jos lapsen tilanne koulussa ja yhteisössään ajautuu äärimmäiseksi, jotain on pahasti vialla. Mutta se on todellisuutta monien lasten ja perheiden arjessa juuri nyt: äärimmäinen hätä, äärimmäinen väsymys, äärimmäinen pelko, äärimmäinen pettymys, äärimmäinen tunne siitä, että on jätetty asiassa yksin eikä mikään auta. Epätoivo.

 

Akaassa sattuneessa tapauksessa yksi tuomio tuli kunnianloukkauksesta. En tiedä tarkkaan sanamuotoa, jota tuomittu vanhempi oli käyttänyt, "saatanan ämmästä" olen jostain lukenut, mutta jäin pohtimaan asiaa, kun lueskelin paikallisten Facebookissa käymää keskustelua asiasta. (Sillä tämä asiahan velloo tuolla netissä, kaikkialla. Omallekin seinälleni olen aiheeseen liittyvän jutun linkittänyt ja sitä kommentoinut.)

 

Yksi keskustelija käytti nyt kunnianloukkauksesta tuomitusta henkilöstä muun muassa nimitystä ”raivohullu, julkisuudenkipeä, sairas kännikala”. Voidaan pohtia, mikä matka tästä nimityksestä on äärimmäiseen tekoon vai onko nimittely jo sellainen? Arveluttavinta nimittelyssä oli mielestäni se, että samaisessa keskustelussa raivohulluksi sairaaksi haukutun ihmisen tekoa arvosteltiin ankarasti.