Todellisuuden kaiku
Kirjoittanut Tuulia
—
kirjoitettu: torstai 13. lokakuuta 2011, 14.30
—
viimeisin muutos:
torstai 13. lokakuuta 2011, 14.30
David Grossman oli elokuussa 2006 saanut lähes valmiiksi ensimmäisen version romaanistaan Sinne missä maa päättyy. Tuolloin, toisen Libanonin sodan viimeisinä tunteina 12. päivä elokuuta, Grossmanin poika Uri kuoli ohjusiskussa Etelä-Libanonissa.
Vuonna 2008 ilmestyneessä romaanissa Sinne missä maa päättyy tuon hetken todellisuus on läsnä koko ajan, vaikka kirja avaakin lukijan eteen myös hengästyttävän täyden kuvitteellisen tarinatodellisuuden.
Grossman alkoi vuonna 2003 kirjoittaa romaania israelilaisnaisesta, Orasta, ja kahdesta miehestä, Ilanista ja Avramista. Grossman toivoi kirjoittamisen jollain tavoin suojelevan sodassa olevaa poikaansa. Hän epäonnistui.
Seitsemän päivän suruajan jälkeen Grossman jatkoi romaanin kirjoittamista. Kirjan jälkisanoissa Grossman kertoo: ”Se mikä muuttui eniten viimeisen version kirjoittamisen aikana oli todellisuuden kaiku.”
Kirjan ensimmäinen osa ajoittuu vuoteen 1967, kuuden päivän sodan aikaan, jolloin nuoret Ora, Ilan ja Avram tutustuvat sairaalassa. Kuten kuuden päivän sota on edelleen läsnä Lähi-idän kriisissä, ei se katoa myöskään romaanin kolmikon elämästä. Aina uudelleen syttyvä sota ja sodan uhka on pysyvä osa heitä ja liima heidän välillään.
Kirjan toisessa osassa eletään 2000-lukua. Keskiöön nousee erämaavaellus.
Poikansa sotaan saatellut Ora ja Avram kävelevät päämäärättä syrjäseudulla. Ora pakenee todellisuutta, jossa hän on saatellut poikansa sotaan. Mukaansa hän hakee Avramin, nuoruudenrakastetun.
On tärkeää olla liikkeessä. Todellisuus on pidettävä riittävän kaukana. Todellisuuden kaikuakaan Ora ei suostu kuuntelemaan, vaan kieltäytyy uutisista ja tiedoista sodan kulusta. Grossmanin itsensä tavoin Ora yrittää puhumalla pitää elossa sodassa olevan poikansa Oferin. Äiti muistelee kaiken, pukee sanoiksi poikansa ja pakottaa Avramin astumaan samaan todellisuuteen kanssaan. Siinä todellisuudessa sodassa raadeltu Avram herää kuin uudelleen eloon.
Lähi-idän todellisuus on niin monisyinen ja -kerroksinen, arabien ja Israelin ikuiselta näyttävä konflikti niin raateleva, ettei sen avaamiseen ja sanoiksi pukemiseen riitä edes Grossmanin kirjoittamat lähes seitsemänsataa sivua. Mutta Grossman auttaa tarinansa yksilöiden kokemuksen kautta ymmärtämään, ettei Lähi-idän sotien pitkässä todellisuudessa ole kuin uhreja.
Sodassa rikokset ihmisyyttä vastaan ovat osa todellisuutta, jota ei pysty pakenemaan. Sodan todellisuudessa vihollisuus tunkee arjen keskelle. Sodan mielettömässä todellisuudessa ihminen, hänen tunteensa, unelmansa ja elämänsä on riippuvainen sodasta. Kaikki määrittyy sodan kautta. Se repii, raiskaa ja runtelee. Sota on kuin loukku, joka ahmaisee kaiken.
______________
Muuten, Afganistanin sotaa on käyty jo yli kymmenen vuotta. Sodan vuosipäivänä 7.10.2011 Time-lehti julkaisi 40 arvostetulta valokuvaajalta heidän valitsemansa koskettavimmat kuvat Afganistanin sodasta. Kuvissa sota tulee lihaksi ja vereksi. Sodan todellisuuden kaikua ei voi olla kuulematta.
