Sivun toiminnot
Joulusiivo I
Kyllä minä muuten hyvä ihminen olen, mutta tuppaan säilyttämään kaikenlaisia pieniä lippuja ja lappuja loputtomiin työpöydälläni, kirjahyllyjeni välissä ja ties missä, yleensä juuri sellaisissa paikoissa, joissa ne inhottavat eniten.
Inhottavat minua.
Tänään lähti roskiin muun muassa kaikki ne liput ja laput, joita tarvitsin kirjoittaessani lehtemme 95-vuotisjuhlanumeron juttaja. Koko vuosi on pidetty kirjaa ja nyt on saatu vihdoinkin lehden kannet kiinni. En puutu siihen enää.
Muutamaan aiheeseen palaan varmasti. Annan niiden vielä muhia päässäni.
Joulusiivo on minulle matka jouluun. Uskokaa tai älkää - mutta älkää kertoko vaimolleni - pidän jouluksi siivoamisesta. Niin piti isänikin, joka siivosi työpöytänsä ja ateljeensa aina jouluksi. Ja ihan totta, jouluksikin.
Hän oli ylisiisti mies, ainakin autostaan sekä purje- ja moottorieneestään.
Meillä istuttiin usein jouluiltaa ateljeessa tavattoman suurta kuusta ihaillen, joten olihan se siivottava. Kaikki matotkin tampattiin ja joskus jopa mattoja vaihdettiin. Se siitä.
Joka tapauksessa joulusiivoni on nyt alkanut ja etenee vääjäämättömästi jouluaattoon, jolloin kello 12 se loppuu. Meille tulee mielenkiintoinen joulu. Ensimmäistä kertaa Akaan Toijalassa meitä täällä viettää joulua vain kolme. Anni on vielä Lontoossa ja muut lähisukulaiset Lapissa. Meitäkin kutsuttiin, mutta minä en lähde mihinkään. Kuka sitä nyt puhtaasta uudesta kodista mihinkään lähtisi.
Pöydälläni lojuu vielä puoliksi luettu Pirkko Pesosen kirja Viestintäoikeuden käsikirja. Hyi että on kuivaa luettavaa. Mieleeni tulee julkisoikeus yliopistolta. Jotkut kohdat piti opetellä ulkoa, että oli edes järkeä mennä tenttiin. Arvo Myllymäki oli ankara herra.
Joulusiivossa huomaa, miten kaikenlaista typerääkin säästää. Sanovat, että olen perinyt tämän tavan äidiltäni, joka ilmeisesti oli Karjalasta lähdettyään aina evakossa. "Eihän sitä koskaan tiedä, jos tätä joskus tarvitsisi."
Ja piruvie, kun heität pois, heti tarvitset.
Viestintäoikeuden käsikirjaa tarvitsen varmasti, sillä niin riuskaksi on ajan reinto mennyt. Koskaan ei tiedä, minkä puun takana istuu ongelma. Maailma muuttuu. Ihmettelen, että joku hovioikeuden tuomion saatuaankin viitsii hakea valituslupaa korkeimmasta. Minäkin olen sen verran kirjoitellut, että joskus sentään ymmärrän pitää turpani kiinni. Vaikeata se on, mutta Siperia opettaa.
Joulusiivossa törmää myös kaikenlaisiin kivoihin asioihin. Vanhat valokuvat ja talteen otetut aikakusilehdet pysähdyttävät. Luen esimerkiksi Kalevalaisten Naisten Pirtaa. Se on hyvä lehti. Kun sen ottaa käteensä, tietää, ettei sieltä kukaan silmille hypi. Hyvin tehtyjä laaja-alaisia juttuja lukee mielellään. Anna Kortelaisen kolumnia oikein odottaa.
Palataan asiaan.