Toijalan seudun Sotainvalidit juhli arvokkaasti 70-vuotista taivaltaan sunnuntaina Arvo Ylpön koululla Akaassa. Varsinaisia sotainvalidijäseniä osastossa on enää 23. Sotainvalidien keski-ikä on Suomessa jo 89 vuotta, ja pienikin sotavamma jo suuri haitta, joten sunnuntain juhla lienee Toijalan osaston viimeinen suuri juhlatapahtuma, jossa sotainvalideja ja muita sotiemme veteraaneja oli vielä kohtuullisesti läsnä. Viimeisen iltahuudon hetki lähenee vääjäämättömästi, vaikka haluamme toki pitää nämä kunniakansalaiset joukossamme mahdollisimman pitkään.

Kun lakisääteistä tukijärjestelmää sotainvalidien tueksi luotiin, oli Suomi sodasta toipuva ja köyhä tasavalta, jossa nykyisen hyvinvointivaltion tasoisesta elämästä ei uskallettu unelmoidakaan. Tästä huolimatta Suomi päätti hoitaa sotainvalidinsa. Luotiin prosenttijärjestelmä, jossa vaikeimmin vammautuneet olivat tietysti etusijalla valtion hoitotukea saamassa. Myös Sotainvalidien Veljesliitto ja sen kaikki paikallisosastot tekivät vuosikymmeniä liki mahdottoman mahdolliseksi ja keräsivät raha-apua ovelta ovelle ja aluksi viljaakin talosta taloon. Nyt jo historiaa oleva varsinainen Sotainvalidien syyskeräys on kansallinen legenda. Kaiken tämän lisäksi sadat sotasokeat ja vaikeastikin vammautuneet koulutettiin uuteen ammattiin. Hyvinvointivaltion rakentamiseen tarvittiin kaikki kynnelle kykenevät.

Nyt kun sotainvalideja on jäljellä enää noin 8000, on aika kysyä, rakensivatko sotainvalidit ja muut veteraanit sittenkin pahoinvointivaltion. Sotainvalidien Veljesliiton puheenjohtaja Juhani Saari ihmetteli Toijalan osaston juhlassa, miten on mahdollista, että huomattavasti köyhempi Suomi hoiti huomattavasti suuremman sotainvalidien määrän paremmin kuin nykyinen hyvinvoiva Suomi. Maan tiukka taloudellinen tilanne ei selitä hoitomäärärahojen leikkauksia, koska tänä vuonnakin sotainvalidien kuntoutusmäärärahoja säästyy viime vuoteen verrattuna peräti 27,5 miljoonaa euroa. Jo puolella tästä summasta saataisiin monta asiaa kuntoon. Viimeisen iltahuudon jälkeen ei rahaa tietenkään enää tarvita. Kysymys onkin nykypoliitikkojen asenteesta iäkkäämpiä ihmisiä ja historiaa kohtaan. Valtio säästää jo miljoonia, mutta leikkaa vielä lisää. Moukkamaisuudeksikin tukien summittaista leikkaamista voidaan nimittää.

Nyt jos koskaan rahaa ja apua viimeisille sotainvalideille ja veteraaneille tarvitaan. Miten on mahdollista, että sotiemme veteraanien järjestöjen on itse vedottava päättäjiin, jotta tukien leikkauksilta vältyttäisiin. Veteraanit eivät siis ole osa kansaa, joten heitä voidaan kohdella kuinka hyvänsä.

Akaassakin veteraaniruokailusta käyty keskustelu osoittaa, kuinka sokeita viranhaltijat ja luottamushenkilöt voivat olla ihmisyydelle. Rahaa ei toki ole liikaa, mutta rahaa on aina löydyttävä niille, jotka ovat osuutensa maksaneet karmealla tavalla. Soitellen sotaan tuskin lähti kukaan. Ja ilkuttavaksi yksinäiseksi vanhukseksi ei halua nykypäättäjäkään.

Nuorempien sukupolvien on huolehdittava sotainvalidien ja muiden sotiemme veteraanien tukien hyvästä tasosta. Äänestämällä voi vaikuttaa ja huutamalla saa huomiota. Ja vapaa suomalainen lehdistökin voisi järjestöjen varallisuuden kyttäämisen sijasta kohdistaa huomionsa vaikkapa sotainvalidien prosenttirajoihin. Senkin voisi selvittää, kuinka moni sotien veteraani elää yksin köyhyysrajan alapuolella. Joskus siitä sananvapaudestakin voisi jotakin maksaa.

Nimiä!

Kylmäkosken apteekissa kerätään nimiä adressiin, jossa vastustetaan Kylmäkosken terveysaseman lakkauttamista. Suunnitelmat aseman alasajosta on tehty, päätöksiä ei. Adressin pitkä nimilista olisi vahva viesti päättäjille. Näin kuntavaalivuonna kannattaa myös tarkasti seurata päättäjien ajatuksia tästäkin lehdestä.

Oikeudenmukaista kylmäkoskelaisia kohtaan ei aseman sulkeminen ainakaan ole. Jos perusterveydenhuoltomme tila on vielä sellainen niin kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja Aki Linden viime viikolla Lääkäripäivillä väitti, ei hyvin toimivan Kylmäkosken terveysaseman sulkemisessa ole mitään järkeäkään.