Akaa on kiinnostunut Havulinnasta 22.06.2011
Akaan kaupunki ja Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistys ry ovat neuvotelleet Ajulantiellä Toijalassa sijaitsevan vanhainkoti Havulinnan ja sen yhteydessä olevien palveluasuntojen toiminnan siirtämisestä osaksi kaupungin organisaatiota 1.1.2012 alkaen.
Tällä hetkellä kaupunki ostaa yhdistykseltä vanhustenhuollon palveluita liki 1,9 miljoonalla eurolla eli kaikki Havulinnan 32 vanhainkotipaikkaa ja 7 tehostetun palveluasumisen paikkaa ryhmäkoti Havupirtistä.
Yhteistoiminta-alueen perusturvalautakunta käsitteli asiaa viime kokouksessaan ja esittää suunnitelmaa kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Kaupunginhallituksen päätettäväksi asia menee elokuussa.
– Yhdistämällä Havulinnan toiminta osaksi Akaan kaupungin organisaatiota saavutetaan synergiaetuja, kun esimerkiksi hankinnoissa voidaan tilata kerralla isompia määriä, ja kaupungin palveluksessa jo olevaa henkilöstöä voidaan käyttää ostopalvelujen sijaan, Akaan perusturvajohtaja Vesa Helin toteaa.
Osana kaupungin omaa toimintaa vältytään myös kilpailuttamis- ja ostopalveluprosesseilta, jonka piiriin Havulinnan palvelut nyt kuuluvat.
– Kilpailuttamisessahan on mahdollista, että palveluntuottaja vaihtuu. Havulinnan toiminnan ja osaavan henkilöstön säilymistä pidetään tärkeänä, Helin sanoo.
Suunnitelmien mukaan kaupungille siirtyisivät Havulinnan vanhainkodin, viime vuonna valmistuneen ryhmäkoti Havupirtin ja Havulinnan yhteydessä olevien tukiasuntojen toiminta. Tilat kaupunki vuokraisi vanhainkotiyhdistykseltä.
Lisäksi kaupunki ottaisi vuokrattavaksi alueelta kaksi muuta asuntoa. Kaupungilla on Ajulantiellä ennestään jo kehitysvammaisten ryhmäkoti, mikä perusturvajohtajan mukaan osaltaan puoltaa alueen toimintojen keskittämistä kaupungille.
Toijalan Seudun Vanhainkotiyhdistykselle jäisi edelleen Senioritupa Toijalan torin laidalla sekä vuokra-asuntoja.
– Näillä näkymin Senioritupa ei kuulu kaupungille siirtyviin yksiköihin, mutta Seniorituvan toiminta jatkunee yhdistyksen ylläpitämänä toimintana, perusturvajohtaja toteaa.
Suunnitelmien mukaan Havulinnan ja Havupirtin yhteensä noin 30 työntekijää siirtyisivät kaupungin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Perusturvajohtaja Vesa Helin arvioi, että osana kaupungin organisaatiota Havulinnan toiminta jatkuisi nykyiseen tapaan. Mahdollisena harkittavana muutoksena Helin pitää valmistuskeittiön muuttamista jakelukeittiöksi.
– Tiettävästi vanhainkotiyhdistyksen saamiin rahoituksiin liittyy ehto, jonka mukaan keittiön pitää palvella yksikön toimintaa, mutta sitä ei ole määrätty, onko se jakelu- vai valmistuskeittiö. Jos suunnitelmat toteutuvat, ruokahuoltoa pohditaan teknisen toimen ja ruokahuollon kanssa, Helin toteaa.
