Akaan seurakunta lähettää postia lähes 11 000 jäsenelleen 22.10.2010
Akaan seurakunnan vapaaehtoiset laittoivat keskiviikkoillan kuoreen kirjeen seurakuntavaaleista lähes 11 000 seurakunnan jäsenelle. Kyseessä on Suomessa ainutlaatuinen projekti, jonka käytännössä organisoi vaalilautakunnan sihteeri, Viialan kappalainen Ali Kulhia. – Vaalilautakunta päätti postittaa jokaiselle 10 925 äänioikeutetuille kirjeen, jossa kerrotaan vastaanottajalla olevan äänioikeus seurakuntavaaleissa. Lisäksi siinä kerrotaan ennakkoäänestyspaikat ja -ajat, kotiäänestysmahdollisuudesta ja varsinaiset äänestyspaik at ja -ajat. Kääntöpuolella on ehdokaslistojen yhdistelmä eli ehdokkaiden nimet, tittelit ja numerot, kertoo Kulhia. Talkootyöhön päädyttiin, koska ulkopuolilta tilattuna postitus olisi tullut huomattavan kalliiksi. Seurakunta laskee säästäneensä talkoilla yli 3 000 euroa. Akaan seurakunta on ainoa seurakunta, jonka organisoi postituksen näin. Muutama seurakunta lähettää kirjeen jäsenilleen ostamalla palvelun, valtaosa seurakunnista jättää kirjeen postittamatta, koska sen lähettäminen ei ole pakollista. Vapaaehtoisia tuli Talkoisiin kutsuttiin kaikki vaaleissa olevat 64 ehdokasta, heidän valitsijayhdistyksensä, vaalilautakunnan jäsenet ja yleisesti muitakin seurakuntalaisia. Parhaimmillaan Akaan seurakuntasalissa ahersi parin kymmenen aktiivin joukko. Ali Kulhia laski, että jos kaikki kutsutut tulevat, kyseessä on parin tunnin rupeama. Nyt talkoot kestivät pitempään, mutta hyvässä hengessä. Viime päivien homokeskustelu ei aktiiveja innoittanut eikä kummeksuttanut. Yleisesti toivottiin, että keskustelu innostaa kirkon jäseniä vaaliuurnille, jotta seurakunnat eivät jäisi ääriliikkeiden käsiin. Akaan kirkkoherran Sari Lindströmin mukaan seurakunnasta olisi eronnut television homoillan jälkeen 58 jäsentä. Seurakunta saa tietonsa Tampereen maistraatista, josta ne tulevat viiveellä. – Nyt on virallisesti tullut vasta kymmenen, mutta vuoden alusta jos lasketaan, niin seurakunnasta on eronnut 140, sanoo Lindström. Ei asiaa uurnille Akaan seurakuntakin valmistautuu tuleviin vaaleihin 15. elokuuta vallinneen jäsenyystilanteen mukaan. Tällaiset listat on ajettu vaalitoimitsijoiden käyttöön 1. syyskuuta. Kirkkohallitus on kuitenkin jo muistuttanut seurakuntia, että nyt kohusta eronneet eivät saa äänestää, vaikka heidän nimensä listoissa olisi. – Totta kai, aivan selvä asiahan tämä on, mutta kun 30 000 eroaa yhtäkkiä, niin tarvitaan varmistavaa tietoa. Ei eronnut saa äänestää. Asiasta on tullut vasta sähköposti, mutta tarkempia ohjeita on tulossa vielä ennen vaalipäivää. Boomi aiheuttaa sen, että joudumme ajamaan listat uudelleen. Jos eronnut äänestää, hänen äänensä mitätöityy, kertoo kirkkoherra Lindström. Seurakuntavaalit ovat 14.–15. marraskuuta. Varsinaisina vaalipäivinä voi äänestää Akaan seurakunnan kirkoissa. Ennakkoäänestys on 1.–5. marraskuuta ja ennakkoäänestyspaikkoja on useita. Muun muassa 3. marraskuuta voi Hirvialhon koulussa äänestää kello 10–12 ja Toijalan yhteiskoulussa kello 12.30–14.30.
