Heinälahden vesistö puhdistetaan Viialassa 23.08.2011
Jo EU-direktiivi vaatii toimia
Kaunis kesäpaikka järven rannalla, mutta uimassa ei voi käydä sinilevän takia. Hulauden vesialueen kunnostusyhdistys sai tilanteesta tarpeekseen ja on käynnistänyt laajan kunnostushankkeen vesien puhdistamiseksi. Hulauden järvialueeseen kuuluu muun muassa Akaan Viialaan rajoittuva Heinälahti, jossa leväongelma on alueen pahin. Heinälahden rannalla kesäpaikkaansa pitävät Juha ja Heini Eskola muistelevat, että veden levätilanne alkoi pahentua 1980-luvun lopulla. Tänä vuonna levää tuli ennen juhannusta, ja sen jälkeen järvessä ei ole voinut käydä uimassa. Jossain paikassa levää oli keväällä jo jäiden seassa. Puhdistushanketta luotsaa Mika Niemelä. Hän kertoo, että sysäyksen hankkeelle antoi myös EU:n vesidirektiivi, joka velvoittaa jäsenvaltioita parantamaan vesistöjen tilaa. – Uskomme saavamme hankkeelle rahoituksen, koska EU velvoittaa puuttumaan asiaan. Esiselvitys on jo tehty, ja olemme saaneet vihreää valoa suunnitelman rahoitukselle. Esimerkiksi Pirkan Helmi -yhdistys on puoltanut rahoitushakemustamme, Niemelä sanoo.
(Lue koko juttu Akaan Seudun tiistain 23.8. lehdestä.)
