Katariina Romppaisen Mustikkasoppa saa ainakin kaksi jatko-osaa 16.12.2011
Toijalassa perheineen asuva kirjailija Katariina Romppainen astui viihteen tielle syksyllä julkaistulla Mustikkasoppa-teoksella. Vauhdikasta sinkkuelämää viettävä mutta vanhempiensa valvoma ja moralisoima Sini-Marja löytää kirjan lopussa vakituiselta vaikuttavan miesystävän, mutta naimisiin ei vielä päästä. Kenties kellot kuitenkin soivat tai maistraatin ovi käy, sillä Romppaisen mukaan kirjalle on tulossa ainakin kaksi jatko-osaa.
– Haluan, että Sini-Marja saa lapsia. Ensimmäinen jatko-osa voisi ilmestyä syksyllä 2013, kirjailija suunnittelee.
Kemijärveltä kotoisin oleva Romppainen ei vienyt Mustikkasopassa tapahtumia Lappiin, mutta nyt sinnekin on syntymässä siteitä.
– Epäilen, että sen miehen vanhemmat ovat Lapista, kenen kanssa Sini-Marja menee naimisiin, Romppainen salaperäilee.
Leimallisesti naisille kirjoitettu ja etenkin markkinoitu Mustikkasoppa oli Romppaisen toinen aikuistenromaani. Ensimmäinen oli vuonna 2010 ilmestynyt Pitkät päiväunet, joka käsitteli valehoitaja-teemaa jo ennen kuin terveydenhoidon huijarit nousivat otsikoihin. Kun Romppainen ideoi kirjaa huomattavasti aikaisemmin, hän puntaroi pitkään, voisiko moinen fusku mennä oikeasti läpi.
– Kun keksin idean, ei valelääkäreistä ja valehoitajista puhuttu mitään. Halusin herättää keskustelua vanhustenhoidosta ja ajattelin, että kirjalla voisin saada äitini parempaan hoitokotiin. Sain kirjan julkaistua vasta sen jälkeen, kun äitini kuoli vuonna 2009.
Uusi päivä on ollut mielenkiintoinen kokemus
Ennen kahta aikuistenromaania Katariina Romppainen on julkaissut joukon nuortenkirjoja, näytelmiä, tv-käsikirjoituksia ja lehtijuttuja. Koko ajan taustalla on kuitenkin edennyt omaa tahtiaan ”Se kirja”, Lappiin sijoittuva suuri yhteiskunnallinen romaani. Puhuessaan Viialan kirjastossa hän mainitsee ”Sen kirjan” heti tilaisuuden alussa ja palaa asiaan useampaan otteeseen.
– Se pitää kirjoittaa vielä kerran. Uskon, että se julkaistaan talvella 2013, Romppainen sanoo ja viittaa teokseen myös vastatessaan yleisökysymykseen kirjojensa roolihahmojen nimistä.
– Siinä kirjassa on päähenkilön etunimikin muuttunut monesti, Romppainen kertoo.
Elämänsä tähänastisen pääteoksen hiomisen lisäksi Katariina Romppainen työskentelee Ylen TV2:lla pyörivän Uusi päivä -sarjan tekijätiimissä Tampereella.
– Olin ensin kirjoittamassa, ja nyt olen ollut story-teamissa, joka suunnittelee ja tekee esimerkiksi kohtausluettelot, jotka sitten menevät käsikirjoittajille, Romppainen kertoo.
Lue lisää perjantain 16.12. Akaan Seudusta
