Olet täällä: Etusivu Uutiset Kesäkirjatempaus kannustaa nuoria lukemaan
Kiinnostuksen kohteita
grafiikka historia juoksu kauhuelokuvat kissaeläimet käsityöt laiskottelu maastohiihto matkailu moottoripyöräily musiikki rullaluistelu ruoka valokuvaus
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Kesäkirjatempaus kannustaa nuoria lukemaan 15.07.2011

Passiin leima jokaisesta lainauksesta

Akaan kaikissa kolmessa kirjastossa alle 15-vuotiaat ovat voineet tänä kesänä kerätä leimoja passiin. Jokaisesta lainauksesta saa yhden leiman. Kymmenen leimaa kerättyään saa pienen palkinnon.


Kesäkirjatempauksen toivat Akaaseen kirjastonhoitajat Sanni Nikali sekä Merja Eloranta.


Viialan kirjastossa Vilkussa työskentelevä Nikali kertoo, että vastaavaa on joskus järjestetty Tampereella, mutta Akaassa juttu on uusi.
– Ihan kivasti kesäkirjatempaus on otettu vastaan. Ainakin 20 lasta on Vilkussa lunastanut passin tähän mennessä, ja joillain on jo menossa toinen kierros eli ensimmäinen passi saatiin täyteen. Nyt kun nuoret ovat tajunneet, että jokaisesta lainauksesta saa leiman, niin he saattavat hakea vaikka yhden videon kerrallaan, Nikali sanoo.


Hänen mukaansa lapset ja nuoret lukevat mielellään esimerkiksi sarjakuvia. Kesälukeminen ei poikkea talven suosikeista.
– Eräs äiti totesi minulle, että kyllä lapset oikeasti lukevat lainaamiaan teoksia. Hehän voisivat vain lainata niitä leiman saadakseen. Sehän se tavoite on, että kannustetaan lapsia ja nuoria lukemaan.


Innokkaimmat kirjastonkävijät ovat Nikalin arvion mukaan kymmenen vuoden molemmin puolin. 12 vuoden iän jälkeen lukuinnostus alkaa vähän hiipua.


Passeja on lunastettu jo 6–7 vuoden ikäisillekin, kun nämä ovat käyneet kirjastossa vanhempiensa kanssa.


Lehdet ja sarjakuvat kiinnostavat


Vilkkuun tulleet kaverukset 9-vuotias Jonna Rinne ja 11-vuotias Veera Järvinen osuvat juuri Nikalin arvioon ahkerimmista lukijoista.
– Minä luen yleensä lehtiä, kuten Aku Ankkaa tai Koululaista. Olen nyt kesällä lukenut myös jotain kirjoja, kuten vitsikirjoja, Veera kertoo.


Kasassa on jo yhdeksän leimaa, joten seuraavasta lainauksesta on tiedossa palkinto.


Myös Jonna sanoo lukevansa paljon lehtiä. Kirjoista mieluisia ovat Lukuraketti-sarjan kirjat.
– Niissä on esimerkiksi krokokirjoja ja sellaisia. Luen kesällä saman verran kuin talvella.


Tytöt kertovat käyvänsä kirjastossa useammin kuin kerran viikossa.


Lehminiemen veljekset tulivat Vilkkuun yhdessä. He kertovat lukevansa mieluiten sarjakuvia. 11-vuotias Lauri Santeri on lukenut viimeksi Aku Ankkoja ja Tinttejä.


Kari Kasperi, 9, pitää Akun ja Tinttien lisäksi erityisesti Lucky Lukeista.
– Luen myös Harry Pottereita. En ole vielä ehtinyt lukea jokaista sarjan osaa.


Talvisin pojat käyvät kirjastossa muutaman kerran kuussa. Kesälomalla käynnit ovat jääneet vähäisemmiksi mökillä oleilun takia. Siksi lukeminenkin on heillä kesällä hiukan vähäisempää kuin muulloin.


Leimoja kesäkirjapassiin voi kerätä elokuun loppuun asti. Syyskuussa arvotaan palkintoja kaikkien osallistuneiden kesken.

Vivikka Monto
Keskustelussa nyt
» Akaan nuoriso 16.02.2012
» Kiitos AKKA! 12.02.2012
» Päiväkotiratkaisu 29.11.2011
Blogeissa nyt
Kalastaja 05.05.2012
Mänty 14.04.2012
Titanic 09.04.2012
Kaikki...
Kysely ostotottumuksista
Mistä ostat mieluiten?






Äänestykset