Kesätyöpaikkoja tarjolla enemmän kuin viime vuonna 29.03.2011
Kesätyöpaikkoja on tänä vuonna tarjolla enemmän kuin vuosi sitten. Etelä-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston työvoimaneuvojan Timo Luojuksen mukaan etenkin teollisuudessa ja palvelualalla pystytään nyt ottamaan enemmän kesätyöntekijöitä. – Enimmäkseen kesätyöpaikkoja tarjoavat samat toimijat kuin aikaisempinakin vuosina, mutta mukana on myös uusia ilmoittajia. Osa ei ole vielä edes laittanut paikkoja hakuun. Teollisuus ja palveluala ylipäätään ovat suurimpia työllistäjiä, Luojus kertoo. Alle 18-vuotiaille ei edelleenkään ole paljon vaihtoehtoja. Heitä työllistää lähinnä mansikanpoiminta, johon voi hakeutua jo 14 vuoden iässä. Iso osa mansikkapaikoista on Luojuksen mukaan Keski-Suomessa, mutta myös esimerkiksi Pälkäneellä, Lempäälässä ja Urjalassa on mansikkatiloja, jotka palkkaavat nuoria kesätöihin. Työvoimaneuvoja korostaa omatoimisuutta kesätyön saamiseksi. – Työnantajat arvostavat sitä, että töitä menee kysymään rohkeasti. Usein vanhemmat kysyvät lastensa puolesta. Kun menee itse käymään ja antaa käytöksellään hyvän vaikutelman, niin työpaikka voi löytyä, vaikka avointa paikkaa ei varsinaisesti olisikaan ollut, Luojus kannustaa. – Työ ja elinkeinoministeriökin lähtee siitä, että omatoimisuutta pyritään lisäämään koko ajan. Palveluita siirretään verkkoon, ja kesätyöpaikkojenkin tilanne päivittyy nettiin reaaliajassa. Nuoria koulutetaan tekemään verkkohakemuksia, ja homma onkin heillä aika hyvin hanskassa. Alle 18-vuotiailla Työ- ja elinkeinotoimisto eli tutummin työkkäri järjesti viime viikon torstaina Toijalassa tilaisuuden, jossa kesätyöpaikkoja esiteltiin. Kauppiastavaratalossa torin laidalla pidetty tapahtuma kiinnosti nuoria kesätyöpaikan kyselijöitä alkuminuuteilta lähtien. 16-vuotiaat Jenny Kaivoluoto ja Emma Syvänen katselivat sillä silmällä lähinnä mansikanpoimintaa tarjoavia ilmoittajia. – Olimme jo viime kesänä poimimassa mansikoita Suonenjoella. Onhan se vähän pitkästyttävää työtä, mutta ainakin siinä saa hyvän rusketuksen, tytöt sanovat. – Katselimme yhden hämeenlinnalaisen mansikkatilan ilmoitusta. Siinä ei tosin ollut tarjolla majoitusta, mutta voisimme nukkua vaikka teltassa, Jenny ja Emma naurahtavat. Myös Emilia Roos, Petra Roponen ja Marika Heikkilä ovat 16 vuoden ikäisiä. He pettyivät ikäisilleen suunnattuun kesätyöpaikkatarjontaan. Mikä tahansa työ olisi kelvannut heille, mutta vaihtoehtoja ei oikein ollut. – Olemme pitkin talvea hakeneet kesätöitä, mutta tämän ikäisille ei ole oikein mitään. Petra kertoo viime kesänä tehneensä töitä kotosalla muun muassa maalaamalla aitoja. Varsinaista työkokemusta tytöillä ei ole. Kasper – En harrasta kesätöitä, mutta voisihan se olla ihan hyvää ajankulua. Ja saisi siitä tietysti vähän käteistä, toteaa 16-vuotias Kasper.
hankala tilanne
