Kotiseutu tulee tutuksi Pappilan koulun oppilaille 09.11.2010
Pappilan koululla Toijalassa on aloitettu lukuvuoden loppuun kestävä kotiseutuprojekti. Rehtori Mika Luukkasen mukaan tämä aihe valittiin, koska kaikki eivät tunnu tuntevan Akaata kovinkaan hyvin. Esimerkiksi paikalliset tehtaat, museot ja kirkot ja niiden historia eivät välttämättä ole lainkaan tuttuja, koska kaikki vanhemmatkaan eivät kierrätä niissä lapsiaan, vaikka olisivat itsekin täältä kotoisin. – Käymme nyt näissä paikoissa vierailuilla ja kutsumme myös koululle entistä enemmän vieraita. Kaupungintalolle olemme menossa haastattelemaan kaupunginjohtajaa, jos se vaan onnistuu. Tämän vuoden puolella keskitymme Toijalan taajamaan, mutta keväällä käymme varmaan myös Viialassa ja Kylmäkoskella, Luukkanen kertoo. Viime viikolla oppilaat tekivät jo ryhmätöitä, joiden aiheina olivat muun muassa Akaan kaupunki, Akaan nimikkolajit, kuuluisat akaalaiset henkilöt sekä Akaan ystävyyskaupungit. Hulda Haapamäen työn aiheena olivat ystävyyskaupungit Ruotsin Hallsberg ja Viron Tapa, ja ryhmän muina jäseninä olivat Mikko Juntunen ja Matias Salonen. Huldan mukaan tietoa aiheesta löytyi hyvin Wikipediasta ja Googlen kuvahausta. Kaupungeista Tapa oli Huldalle tutumpi, koska hänen vanhempansa ovat käyneet siellä. – Sinne itsekin lähtisin mielelläni käymään. Ainakin junia olisi varmaan kiva katsella, Hulda miettii. Amanda Ikonen
Lue koko juttu tiistain 9.11. Akaan Seudusta tai Akaan Seutu Onlinen näköislehdestä.
