Kylmäkosken homeisen nuorisotilan tulevaisuus avoin 13.09.2011
Kylmäkosken nuorisotila on ollut suljettuna viime keväästä asti pahojen kosteusvaurioiden takia. Nuorisosihteeri Sirkka Liisa Strömmerin mukaan nuorisotilalle harkitaan uusia tiloja vanhalta kunnantalolta.
– Vapaa-aikalautakunta on esittänyt, että Kylmäkosken kirjasto siirrettäisiin vanhan kunnantoimiston tiloihin. Siinä samalla selvitetään mahdollisuutta sijoittaa myös nuorisotila samaan paikkaan.
Strömmer kertoo, että kylmäkoskelaiset nuoret käyttävät tällä hetkellä sekä Viialan että Toijalan nuorisotiloja. Hänen mukaansa Kylmäkosken nuorisotilan lakkauttaminen kokonaan ei ole suunnitelmissa.
– Kulttuuriministerikin on todennut, että nuorisotilan olisi hyvä olla jokaisessa kunnassa lähipalveluna, eli kohtuullisen kävelymatkan päässä.
