Olet täällä: Etusivu Uutiset Kylmäkosken kirjasto siirtyy kunnantalolle
Kiinnostuksen kohteita
grafiikka historia juoksu kauhuelokuvat kissaeläimet käsityöt laiskottelu maastohiihto matkailu moottoripyöräily musiikki rullaluistelu ruoka valokuvaus
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Kylmäkosken kirjasto siirtyy kunnantalolle 22.10.2010

Akaan kaupunginhallitus hyväksyi tiistaina suunnitelman siitä, mihin kaupungin työntekijät uudessa Akaassa sijoittuvat. Kaupungintalolla Toijalassa miltei jokainen ihminen muuttaa joko uuteen työhuoneeseen tai kokonaan toiseen kerrokseen. Osa, kuten perusturvatoimen johto sekä vanhus- ja vammaispalvelujen ja päivähoidon johto siirtyvät viereiseen valtion virastotaloon, joiden kahdesta siivestä Akaa vuokraa yhteensä noin 840 neliötä Senaatti-kiinteistöiltä.

Maankäyttö ja kaavoitus siirtyvät kaupungintalon kolmannesta kerroksesta teknisen toimen yhteyteen toiseen kerrokseen. Kolmannen kerroksen uusia käyttäjiä ovat muun muassa Kylmäkosken nykyinen kunnanjohtaja Heikki Partanen, hallintojohtaja Marja-Leena Virtanen, tekninen johtaja Pentti Vihola ja taloussihteeri Jari Jaakkola.

Kylmäkosken kunnantalon toimistotilat tyhjenevät vuoden vaihteesta alkaen. Jatkossa rakennukseen jää nykyisistä toiminnoista vain sosiaalityön lähipalvelupiste. Lisäksi kunnantalolle siirtyvät sitä vastapäätä sijaitsevassa Säästötalossa olevat Pirkan Helmi, Vasken toiminnot ja muut kaupungin toiminnot. Säästötalon tilat myydään.

Kuntaliitokseen liittyvissä koulutoimen palavereissa on tullut esille, että Kylmäkosken kunnantaloa ei tarvita päivähoidon tarpeisiin. Sen sijaan nykyisin Silpolassa toimivalle 5-6-vuotiaiden ryhmälle järjestyy tilat Kirkonkylän koululta. Näin ollen kunnantalon takan oleva Silpola voidaan myydä.

Kunnantalon valtuustosali jää kuntalaisten ja järjestöjen kokoontumistilaksi, mutta muutakin käyttöä rakennukselle on keksitty, sillä jatkossa myös Kylmäkosken kirjasto siirretään sinne. Hiljattain kuntatarkastettu ja pahemmilta vauriolöydöiltä välttynyt kirjastorakennus jää odottamaan mahdollisia päivähoidon tulevia tarpeita.

Mikko Peltoniemi
Keskustelussa nyt
» Akaan nuoriso 16.02.2012
» Kiitos AKKA! 12.02.2012
» Päiväkotiratkaisu 29.11.2011
Blogeissa nyt
Kalastaja 05.05.2012
Mänty 14.04.2012
Titanic 09.04.2012
Kaikki...
Kysely ostotottumuksista
Mistä ostat mieluiten?






Äänestykset