Laura Keski-Petäjältä näyttely omituisista otuksista 07.11.2011
Kahdeksantoistavuotias abiturientti Laura Keski-Petäjä on pystyttänyt kolmannen oman näyttelynsä Akaan kaupunginkirjastoon Toijalaan. Omituisten otusten kerhoksi -nimetty näyttely kuvaa nimensä mukaisesti mielikuvituksellisia otuksia, joille jokaiselle tekijä on kehittänyt oman lajinimen. Nimet vievät ajatukset Afrikkaan, jonne matkustamisesta Laura haaveilee.
– Piirtelin koulussa lappuihin kaikenlaisia outoja otuksia, joista hienoimmat tein kotona töiksi, kertoo Laura, joka käyttää taitelijanimeä Kiti.
Työt ovat syntyneet paperille, kankaalle ja kalvolle öljypastelleilla, akryyliväreillä, akvarellikynillä ja tusseilla.
– Olen yrittänyt käyttää töissä paljon värejä ja samassa työssä aina samantyylisiä värejä, Laura kuvailee.
Oppia piirtämiseen ja maalaamiseen Laura on saanut koulun kuvaamataidon tunneilta. Lahjakas nuori nainen myös laulaa, soittaa viulua ja pianoa sekä valokuvaa. Lauran ensimmäinen näyttely oli valokuvanäyttely ja toinen valokuvien ja muun taiteen yhteisnäyttely. Lukion jälkeen Laura aikoo hakea ainakin Turun taidekouluun. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat selkiintyneet aivan äskettäin.
– Olen ajatellut, että minusta tulisi taitelija ja pianonvirittäjä, koska taiteilija tarvitsee toisenkin ammatin. Haluan myös vakituisen, kunnon työn. Pianonvirittäjäksi aion opiskella oppisopimuksella, hän kertoo.
Omituisten otusten kerho on esillä kirjaston näyttelytilassa 26.11. asti.
