Leskenmaalle taposta 12 vuotta vankeutta 27.01.2011
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina akaalaisen 55-vuotiaan Tarmo Tapani Leskenmaan 12 vuodeksi vankilaan taposta ja hautarauhan rikkomisesta. Leskenmaan myönsi oikeudessa tappaneensa akaalaisen miehen 11.–24.11.2009 ja irrottaneensa tämän pään 14.–15.6.2010. Teot tapahtuivat Akaassa. Uhrin pään Leskenmaa toi Toijalan keskustaan pääradan varrelle, Rata-pubina tunnettuun pieneen metsikköön. Syynä oli se, että Leskenmaa halusi todistaa kavereilleen tekonsa.
Tuomittu joutuu maksamaan uhrin neljälle lapselle sekä tämän äidille 21 800 euroa korvauksena kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä ja henkisestä kärsimyksestä. Lisäksi hän joutuu maksamaan 8549,82 euroa ansionmenetyksiä, oikeudenkäyntikuluja ja matkakuluja.
Leskenmaan rangaistuksen pituudessa otettiin huomioon se, että hänet on aikaisemminkin tuomittu taposta, ja että hänet on lukuisia kertoja tuomittu vankeusrangaistuksiin. Leskenmaan on ollut vangittuna viime vuoden kesäkuusta lähtien. Mielentilatutkimuksessa hänen todettiin olleen tappaessaan syyntakeinen.
