Maataloustuottajat eivät ole vähäinen ryhmä Akaassa 30.11.2011
Akaan kaupungin alueella toimivat tuottajayhdistykset MTK Akaa, MTK Kylmäkoski ja MTK Viiala pitivät syys- ja vuosikokouksensa Karllundin kivinavetan tiloissa viime torstaina. Mistään vähäpätöisesti joukosta ei ole kysymys. MTK:lla on Akaassa henkilöjäseniä yli 500 ja tilajäseniä 260. Tuotannolla päästään 22 miljoonan euron liikevaihtoon ja maataloustukeakin Akaan alueelle tulee yli 6 miljoonaa euroa.
Torstain tilaisuus oli ensimmäinen laatuaan ja sai liikkeelle myös vahvan alustajajoukon. Ajankohtaista asioista tuottajille kertoivat Akaan kaupunginjohtaja Aki Viitasaari, Akaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Salin (sd), MTK Hämeen puheenjohtaja Markku Länninki ja MTK Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski.
Kolmen tuottajayhdistyksen yhdistymisestä on keskusteltu MTK Akaan puheenjohtaja Vesa Liehun mukaan aika ajoin, mutta asiassa ei ole edetty. Oman yhdistyksen olemassaolo katsotaan tärkeäksi, vaikka siinä toimisi aktiivisesti vain johtokunta. Akaassa MTK Viiala kuuluu vielä Pirkanmaan piiriin, muut Hämeen piirin.
Aseman koulu uhattuna
MTK:n jäsenet toimivat aktiivisesti Akaan haja-asutusalueella, jossa kunnallisia palveluja ovat muun muassa kyläkoulut. Kurisjärven koulu lakkautettiin ja sama kohtalo on hiljattain uuden veroiseksi peruskorjatulla Aseman koululla. Puheenjohtaja Juhani Salin kannustaa kyläläisiä toimintaan.
– Aseman kylän olisi nyt aktivoiduttava ja nopeasti. Siellä ovat perusasiat kunnossa, vesi, viemäri ja koulu. Nyt olisi saatava tontteja ja uusia asukkaita, muuten koulu on todella vaarassa. Koko Kylmäkosken alueella on oppilasennuste vaikea. Jos mennään alle sadan, niin näiden koulujen ylläpito tulee todella hankalaksi.
– Minulla ei ole Aseman koulua mitään vastaan, mutta pahalta näyttää, sanoo Juhani Salin.
Talous ja tiet kuntoon
Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari lähtee omassa strategiassaan siitä, että Akaan kaupungin talous saataisiin vakaalle pohjalle. Se on hänen mukaansa kaiken kehittämisen edellytys. Kaupunki tarvitsee ylijäämää, jonka kaupunginjohtaja kohdentaisi elinkeinopalvelujen kehittämiseen, joka tuo lisää ylijäämää kaupunkiin.
– Kaupungin elinkeinopalvelut kestävät nyt vertailun. Kohtuullisen hyvällä ja toimivalla pohjalla ollaan.
Myös Akaan teiden huono kunto mietityttää kaupunginjohtajaa.
– Tällähän on myös elinkeinotoimintaan tärkeä vaikutus. Se vaikuttaa ilmapiiriin ja jopa mielenterveyteen. Edessä on pitkä prosessi ja rahaa tulee palamaan paljon. Työ on kuitenkin aloitettu ja näkyy monessa paikassa, sanoo Viitasaari.
