Maistraatti lähtee Akaasta ensi vuonna 17.05.2011
Valtiovarainministeriö aikoo lakkauttaa Tampereen maistraatin Akaan-palveluyksikön vuoden 2012 alussa. Tampereen maistraatti on kysynyt Akaan kaupungilta, onko sillä mahdollisuus hoitaa maistraatin avustavia asiakaspalvelutehtäviä, ja kaupunginhallituksen lausunnon mukaan Akaa on valmis neuvottelemaan siitä, miten yhteispalvelupiste on tarkoituksenmukaista järjestää.
Ensisijaisesti Akaan kaupunki vastustaa palvelupisteen lakkauttamista eikä halua hoitaakseen valtion velvollisuuksia, mutta Tampereen maistraatin päällikön Martti Haapalaisen mukaan vastustuksen painoarvo on mitätön.
– Se on tietysti kaupungin kannanotto, mutta tässä on valtiovarainministeriö jo tehnyt näitä linjauksia, jotka todennäköisesti menevät eteenpäin. Koska Akaa on lähellä Tamperetta ja siellä on erittäin hyvät kulkuyhteydet, ei meillä ole sikäli perustetta säilyttää sitä. Kun tiedetään valtiovarainministeriön suunnitelmat ja ohjeet, niin niitäpä meidän on noudatettava, Haapalainen sanoo.
Hänen mukaansa lausunnot yhteispalvelun järjestämisestä pyydettiin myös valtion toimintaa Akaassa pyörittäviltä tahoilta, mutta turhaan.
– Pirkanmaan poliisi, Kela ja verottaja eivät voineet tarjota isäntävirastopalvelua, Haapalainen sanoo.
Mikäli Akaan kaupunki ottaa hoitaakseen maistraatin tehtäviä, se maksaisi Martti Haapalaisen mukaan myös kustannukset. Kaupungin pyörittämässä yhteispalvelupisteessä voitaisiin antaa asiakirjoja, maistraatin lomakkeita ja yksinkertaisempia neuvoja sekä panna asioita vireille.
– Aika kevyt repertuaari itse asiassa, Haapalainen toteaa.
Tampereelle siirtyisivät muun muassa väestötietojärjestelmän hoito, holhousasiat, kauppa- ja yhdistysrekisteri, vesikulkuneuvorekisteri, avioliiton esteiden tutkinta, nimenmuutosasiat ja siviilivihkimiset. Martti Haapalaisen mukaan myös osalle henkilöstöstä uusi osoite on Tampere. Hän ei osaa sanoa, paljonko valtio tällä keskittämisliikkeellä säästää.
– Meiltä ei ole pyydetty tarkkoja säästöjä, mutta tokihan me säästämme toimitilojen vuokrasta. Kaksi ihmistä jää eläkkeelle, ja kolme siirtyy vuoden vaihteessa Tampereelle. Me voimme sijoittaa nämä ihmiset Tampereella oleviin tiloihin, Haapalainen sanoo.
Akaan-palveluyksikön toimialueeseen kuuluvat myös Lempäälä, Pälkäne, Urjala, Valkeakoski ja Vesilahti, mutta lausuntoa pyydettiin vain palvelupisteen sijaintipaikkakunnalta.
