Olet täällä: Etusivu Uutiset Marjo Hakala voitti maskeerauksen Suomen mestaruuden
Kiinnostuksen kohteita
grafiikka historia juoksu kauhuelokuvat kissaeläimet käsityöt laiskottelu maastohiihto matkailu moottoripyöräily musiikki rullaluistelu ruoka valokuvaus
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Marjo Hakala voitti maskeerauksen Suomen mestaruuden 28.10.2011

Kylmäkosken Sotkialta kotoisin oleva, 21-vuotias Marjo Hakala on voittanut maskeerauksen SM-kilpailujen oppilassarjan. Kilpailu pidettiin sunnuntaina Helsingin Messukeskuksessa.
Kilpailun teemana oli näyttävä ja naisellinen Burleski, jonka toteutuksessa kärkinelikko erottui selvästi muista.

Toiseksi sijoittui Janna Vesterholm Turusta, kolmanneksi Maritta Pakkonen Helsingistä ja neljänneksi Mare Heino Helsingistä.

Valkeakosken ammatti- ja aikuisopistossa kosmetologiksi opiskeleva Marjo Hakala kertoo voiton tulleen täysin yllätyksenä.

– En todellakaan odottanut voittoa. Oletin voiton menevän maskeerauskouluihin, eikä Sotkialle. Olen periaatteessa itse oppinut, koska kosmetologikoulutuksessa keskitytään peruskauneusmeikkeihin eikä opeteta maskeerausta, Marjo Hakala toteaa.

Hän kertoo saaneensa tuomareilta kiitosta kolmiulotteisuudesta, erilaisesta burleskimeikistä sekä rohkeudesta erottautua muista. Kilpailutyötä arvioidessaan tuomarit kiinnittivät huomiota kokonaisuuteen ja taitoon yhdistää meikki, vaatteet sekä hiukset. Kilpailuaikaa tekijöillä oli yksi tunti.

Hakala otti omassa työssään teemaksi kultaisen ja mustan, jotka toistuivat sekä meikissä että asussa. Lopputulokseen tarvittiin myös kakkupaperia, itse värjätty korsetti, tyllihame, pitsiä, peruukki ja musta panta isolla kukkasella. Kilpailun Burleski-teemaa hän piti inspiroivana.

– Se oli oikeastaan yksi syy siihen, että lähdin kilpailuun, koska tykkään isoista, näyttävistä meikeistä. Ei ollut vaikea keksiä, mitä teen, hän toteaa.

Marjon mallina toimi serkku, Toijalasta lähtöisin oleva mutta Jyväskylässä nykyisin asuva Tii Mattila.

– Voitosta hän oli yhtä innoissaan kuin minäkin. Tii oli luonteva valinta malliksi, koska hän on ollut minulla mallina ennenkin. Hänellä on hyvät silmät ja hyvät kasvot meikata. Kilpailumeikkiä ehdimme harjoitella kerran, muuten meikki oli kotona suunniteltu ja kokeiltu, Marjo Hakala kertoo.

Marjo valmistuu kosmetologiksi suunnitelmien mukaan ensi kesänä, minkä jälkeen hän aikoo jatkaa opintoja.

– Toivottavasti tulevaisuudessa olen maskeeraaja-meikkaaja. Aiemmin minulla ei ollut tietoa, miksi haluan, mutta kolme, neljä vuotta sitten huomasin, että tästä voisi tulla ammatti. Koska meikkaaminen on minulle luontevaa ja ideoita ja taiteellisuuttakin löytyy, päätin lähteä opiskelemaan alaa. Ikinä ei ole harmittanut, että lähdin tälle alalle, hän kertoo.

Palkinnoksi Suomen mestari sai ison pokaalin koululle vietäväksi, pienemmän pokaalin itselleen, kaksi kassillista meikkejä ja hiustuotteita sekä lahjakortteja.

Marjo Hakala on tehnyt meikkivideoita myös Youtubeen. Huomenna lauantaina hän tekee meikkejä hiusmalleille parturi-kampaamo Klippiksessä Toijalassa. Tapahtumaan liittyvä muotinäytös nähdään kello 15 Varmiolan kahvilassa.

Tarja Antola
Keskustelussa nyt
» Akaan nuoriso 16.02.2012
» Kiitos AKKA! 12.02.2012
» Päiväkotiratkaisu 29.11.2011
Blogeissa nyt
Kalastaja 05.05.2012
Mänty 14.04.2012
Titanic 09.04.2012
Kaikki...
Kysely ostotottumuksista
Mistä ostat mieluiten?






Äänestykset