Myrsky vei Aku Merolta tuhatkunta runkoa 28.12.2011
Kurisjärveläiset Aku ja Tiina Mero ajoivat keskiviikkona lastensa Eveliinan, 5, ja Aleksin, 2, kanssa tarkastamaan tuhoja, jotka myrsky oli aiheuttanut noin 16 hehtaarin metsäpalstalle. Kävelykierros kuukausi sitten hakatun aukon laitamilla ja syvemmällä kuusikossa saivat Aku Meron arvioimaan, että nurin on noin tuhat puuta.
– Syksyllä 2000 täältä meni mädät puut, ja nyt menivät terveetkin. Kaatuneet puut ovat noin kahden hehtaarin alueella, Mero arvioi entisen Kalvolan, nykyisen Hämeenlinnan puolella Kaakkolammilla.
Kun samalta alueelta hakattiin kuukausi sitten reilut tuhat kuutiota kuusta, tämä neljän hehtaarin aukko pyrittiin rajaamaan niin, että myrskynsuojaa jäisi.
– Hakkuun rajamaastosta nämä kaatuivat, vaikka rajaa kuinka suunniteltiin. Ehkä ne kuitenkin suojasivat nuorempaa puustoa, jolla on suurempi odotusarvo, Mero aprikoi rauhallisin mielin.
Taloudellisen menetyksen hän arvioi tuhansiksi euroiksi, mutta ensin täytyy tarkastaa vakuutukset ja selvittää, kuinka paljon puuta saa myytyä.
– Osan saa myytyä tukkinakin, kun ne ovat kaatuneet juurineen. Nythän näillä ei ole kiire, kun tulee talvi. Jos puut kaatuisivat keväällä, niissä olisi parissa kolmessa viikossa ötököitä.
Myrskyn katkomista rungoista Mero tekee polttopuuta, mutta isompiin urakoihin hän ei itse aio ryhtyä.
– Puuta on niin paljon, että koneella tänne täytyy tulla.
Lypsy hoitui aggregaatin avulla
Kurisjärveläinen Markus Kiviranta kuuluu niihin karjatilallisiin, jotka joutuivat turvautumaan varasysteemeihin tapaninpäivän myrskyn vuoksi. Sähköt katkesivat maanantaiaamuna yhdeksältä, kun tilalle tulevat johdot irtosivat muuntajasta kahden puun kaaduttua niiden päälle.
Kuusi tuntia myöhemmin Kiviranta käynnisti naapurilta saadun aggregaatin ja sai lehmät lypsettyä. Sisällä lämpisivät hella, uuni ja leivinuuni, joten mitään vahinkoa ei ehtinyt aiheutua, vaikka piuhaa pitkin saatiin sähkö vasta yhdeltätoista tiistai-iltana.
– Kiitos kuuluu naapurille ja paikallisille sähkäreille, Kiviranta totesi eilen.
Piuhan päälle kaatuneet puut Kiviranta raivasi itse pois sen jälkeen, kun jännite oli katkaistu. Muita metsävahinkoja hän ei ollut ehtinyt vielä kartoittaa.
– Metsää kaatui aika lailla, ja puita on nurin vähän joka puolelta, oli arvio 40 hehtaarin kohtalosta.
Linjoja raivataan yötä päivää
Akaalainen Pirkanmaan verkostopalvelu on toimitusjohtaja Jari Valtosen mukaan raivannut sähkölinjoja yötä päivää noin tusinan miehen voimin.
– Kaikki kynnelle kykenevät ovat tehneet koko ajan niin paljon kuin jaksetaan ja pystytään. Olemme pyrkineet siihen, että kaksi kolmasosaa miehistä työskentelee päivisin ja yksi kolmasosa öisin. Keskimäärin 12–16-tuntisia päiviä tässä on menty, Valtonen päivitti eilen.
Pahimpia paikkoja on vaikea määritellä.
– Kun edes muistaisi kaikki paikat missä on oltu, kun on pimeässä menty paikasta toiseen. Näitä on niin joka puolella tipoittain, ja sen takia on sähköjä niin paljon poikki, kun ei se tarvitse kuin yhden puun yhdelle lähdölle.
Akaata pahempaa jälkeä on syntynyt Urjalan ja Tammelan suunnalla. Tämän näkee siitänkin, että eilen iltapäivällä Vattenfallin vikakartta antoi Akaasta 90 osumaa asiakkaista, joilla sähköt olivat edelleen poikki. Urjalassa sähköttömiä talouksia oli samalla hetkellä 1394.
– Jos Viialasta päin katsellaan, niin mitä lähemmäs rannikkoa mennään, sen pahemmaksi jälki muuttuu. Tänä vuonna eivät taida kaikki ikävä kyllä sähköjä saada. Se on minun arvioni, toteaa Jari Valtonen.
Pirkanmaan verkostopalvelun miehet ovat välttyneet vahingoilta, vaikka tiistai-illan tuulessakin puita kaatuili ympäriltä sysipimeässä metsässä. Jari Valtosen mukaan he eivät ole törmänneet myöskään siihen, että ihmiset olisivat kaataneet puita sähkölinjoilta omin päin.
– Ihmiset ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä ja avuliaita. On hyvä, että tullaan ottamaan hihasta kiinni ja kertomaan paikka, vaikka mekin joudumme menemään käyttökeskuksen ohjauksen mukaan. Kukaan ei voi lähteä säveltämään omia juttuja, Valtonen sanoo.
Verkkoyhtiön numeroihin kannattaa jonottaa, vaikka läpipääsy kestäisikin.
– On tosi vaikea juttu, kun tulee tällainen isompi katas-trofi. Tietoja tarvitaan, mutta sähköyhtiötään eivät pysty ottaman tietoja, kun kaikki ruuhkautuu.
Jari Valtonen pääsi tapaninpäivänä tarkkailemaan tilannetta myös ilmojen teiltä.
– Se oli hieno kokemus, kun lennettiin Matilaisen Pertin kanssa. Ei ollut kuulemma mahdollista saada kopteria ilmaan, mutta Matilainen sanoi lentävänsä vaikka hirmumyrskyssä, akaalaisen lentäjän apuna ollut Valtonen sanoo.
– Olin kirjaamassa vikoja ylös, ja minulle on turha tulla puhumaan enää ilmakuopista yhtään mitään. Myötätuuleen mennään tosi lujaa, ja vastatuuleen ei meinaa mennä hallitusti ollenkaan. Kopterin kyydissä näki myös hyvin puunlatvoista, että kohta tuulenpuuska tulee. Se ravistelee aika paljon.
