Olet täällä: Etusivu Uutiset Näkymä ponnistaa uusiin ulottuvuuksiin
Kiinnostuksen kohteita
grafiikka historia juoksu kauhuelokuvat kissaeläimet käsityöt laiskottelu maastohiihto matkailu moottoripyöräily musiikki rullaluistelu ruoka valokuvaus
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Näkymä ponnistaa uusiin ulottuvuuksiin 22.11.2011

TaideAkaa ry odotti aikansa ja lähetti moneen otteeseen täydennyksiä Ely-keskukselle, mutta niin vain irtosi myönteinen rahoituspäätös Näkymästä vetovoimaa -hankkeelle. Kaksivuotiseen hankkeeseen on palkattu tuottaja ja kuraattori, joiden voimin kasataan jo ensi kesäksi harrastajien sekä ammattilaisten näyttelyt sekä joukko muita tapahtumia kuten luentoja, työpajoja ja projektiluonteisia, pienempiä näyttelyitä.

Kymmenettä vuottaan juhliva Näkymä tekee kuraattori Pekka Ruuskan mukaan ensi kesänä vahvan paluun Nahkialanjärvelle. Sen vehreisiin rantamaisemiin pääsevät ympäristötaideteoksineen paikalliset kuvataideharrastajat, joiden Ruuska myöntää jääneen pieneen rooliin hänen viime kesäksi kasaamassaan Näkymässä.

Toiseen näyttelyyn Ruuska aikoo houkutella mukaan jopa kansallisen tason tähtitaiteilijoita. Tähti on ensi kesänä koko Näkymän teema, ja molemmat näyttelyt käsittelevät tähteyttä ja joukkotiedotusvälineiden vallankäyttöä.

Kansallisten tähtien on pystyttävä töissään käsittelemään myös omaa tähteyttään. Nämä työt eivät rajaudu pelkästään ympäristötaiteeksi ja tulevat myös Toijalaan, mutta tarkempi paikka on vielä auki.

– Heillä pitää olla kompetenssia käsitellä sitä, että myös kadun mies tuntee heidän nimensä, Ruuska muotoilee tavoitteensa.
Kahden päänäyttelyn lisäksi Ruuska veisi mielellään Näkymä-taidetta lisäämään visuaalisuutta esimerkiksi Akaassa kesällä järjestettäviin musiikkitapahtumiin.

Isoja yhteistyökumppaneita haetaan muualta

Näkymän tuottaja Salla Mistola on varma, että kaksivuotinen EU-hanke houkuttelee yhteistyökumppaneita aivan eri tavalla kuin yhden kesän tai yhden viikonlopun tapahtuma. Mistolan tavoitteena onkin etsiä yhteistyökumppaneiksi merkittäviä yrityksiä Akaan ja Etelä-Pirkanmaan ulkopuolelta.

– Kun sisältöön on panostettu näin, uskon että se kiinnostaa isojakin yrityksiä. Paikallisia yrityksiä ja muita ei kuitenkaan unohdeta, vaan kaikki halutaan mukaan puhaltamaan yhteen hiileen.

Kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren mukaan Akaan täytyy hyödyntää Näkymän tapahtumia myös kaupungin markkinoinnissa, mutta ei tuputtamalla kaikille Akaata asuinpaikkana. Näkymä on nostettu merkittävään rooliin myös kaupungin tuoreessa strategiassa, ja Viitasaari katsoo jo kauemmas tulevaisuuteen.

– Parin vuoden hankkeena voimme katsoa, mihin Näkymällä on rahkeita. Jos sille saadaan profiilia, meidän pitää olla varautuneita siihen, että se vaatii jatkossa kaupungilta enemmän panostusta.

Akaan sivistysjohtaja Heikki Tuokko uskoo Näkymän mahdollisuuksiin luoda pidemmän päälle myös akaalaisuutta, joka kahden kuntaliitoksen jälkeen on vielä terminä epämääräinen.

– Emme ole ajatelleet tätä kahden vuoden hankkeena, vaan niin, että katsomme mihin tämä voi mennä ja missä kaikessa myönteisessä saamme olla mukana, Tuokko totesi eilen.

Ilmapiiri oli valmis seuraavaan askeleeseen

TaideAkaan puheenjohtaja Marjukka Nikkilä on pitkän hakuprosessin jälkeen tyytyväinen ja kertoo, että myös yhdistykselle on hankkeen toimijana ehtinyt muodostua hyvä kuva siitä, missä mennään.

– Itse olen erittäin tyytyväinen siihen, miten tuottaja Salla Mistola on tarttunut työhön sekä siihen, kuinka valmis näkemys Pekka Ruuskalla on, Nikkilä kiitteli.

Idea kaksivuotisesta hankkeesta ja isommasta satsauksesta on Pekka Ruuskan. Tultuaan vetämään vuoden 2010 Näkymää hän aisti hyvin pian paikkakunnassa potentiaalia.

– Vastaanotto oli fantastinen. TaideAkaa, monet harrastajat ja esimerkiksi Akaan Seudun päätoimittaja Juha Kosonen ovat halunneet uskoa Akaaseen isompana ja iloisempana paikkana. Oli olemassa ilmapiiriä, että halutaan ottaa seuraava askel. Esimerkiksi kuvataideharrastajien määrässä Akaa on täysin poikkeava koko Suomessa, Ruuska kertoi.

Mikko Peltoniemi
Keskustelussa nyt
» Akaan nuoriso 16.02.2012
» Kiitos AKKA! 12.02.2012
» Päiväkotiratkaisu 29.11.2011
Blogeissa nyt
Kalastaja 05.05.2012
Mänty 14.04.2012
Titanic 09.04.2012
Kaikki...
Kysely ostotottumuksista
Mistä ostat mieluiten?






Äänestykset