Nokian tutkimuskeskuksen toiminta turvattu Toijalassa 22.02.2011
Nokiassa tapahtuu suuriakin muutoksia, mutta Toijalassa sijaitsevan Nokian tutkimuskeskuksen toimintaan niillä ei pitäisi olla vaikutusta, sanoo tutkimuskeskuksen toiminnasta vastaava Timo Sorsa.
– Loppuun saakka varmaa tietoa ei vielä ole, mutta tällä hetkellä toiminta jatkuu aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Strategiamuutokset eivät suoranaisesti vaikuta meihin, Sorsa kommentoi.
Toijalan Sampolan takana sijaitsevan tutkimuskeskuksen pääroolina on tarjota työharjoittelupaikka Päivölän kansanopiston matematiikkalinjan opiskelijoille.
– Kyllä tämä on olemassa oppilaitosyhteistyön vuoksi. Ideana on, että harjoittelijoille tarjotaan mielenkiintoista ja ajan tasalla olevaa oppia työelämästä ja sen tarpeista. Pääsääntöisesti työskentelemme tutkimuksen ja tuotekehittelypainotteisten projektien parissa. Niistä jotkut ovat omia, mutta suurin osa toteutetaan yhteistyössä muiden Nokian yksiköiden kanssa, Sorsa kertoo.
– Opiskelijat saavat hyvän kuvan siitä, millaista on työ Nokialla tai muissa it-alan yrityksissä. Työharjoittelupaikkana toimiva tutkimuskeskus on lajissaan ainutlaatuinen Suomessa, Sorsa sanoo.
