Pappilan aamu- ja iltapäivä-toiminta kaipaa lisää tilaa 14.02.2011
Pappilan koulun aamu- ja iltapäivätoimintaan ja esikoululaisten päivähoitoon kaivataan lisää tilaa Toijalassa. Samalla kun koulun oppilasmäärä on lisääntynyt, on myös päivähoidon ja aamu- ja iltapäivätoiminnan tarve kasvanut.
Pappilassa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta ja esikoululaisten päivähoito on järjestetty yhdessä ryhmässä Pappilan koulun asuntolarakennuksen yläkerrassa. Asuntolan alakerrassa toimii perhepäivähoidon varahoitoyksikkö.
Pappilan koulun vanhempainyhdistys on 11.11.2010 päivätyllä kirjelmällä lähestynyt Akaan koulutus- ja perusturvalautakuntia tila-asiassa vaatien sen ratkaisemista mahdollisimman pian. Vanhempainyhdistyksen mukaan tilanne on lasten turvallisuuden ja toiminnan kannalta huolestuttava.
– Asuntolassa työskentelevien lastenohjaajien mukaan erilaisten toimintojen järjestäminen nykyisissä tiloissa on hankalaa. Esimerkiksi pöytäpaikkoja askarteluun ja läksyjen tekoon ei riitä kaikille, eikä kunnollista lepotilaa esikoululaisille ole lainkaan. Lattioilla ei ole tarpeeksi leikkitilaa, mikä aiheuttaa lisää turhaa levottomuutta, kirjelmässä todetaan.
Vanhempainyhdistyksen mukaan perhepäivähoidon varahoitoyksikön käytössä olevat alakerran tilat ovat huomattavasti yläkerran tiloja suuremmat. Lisäksi todetaan, että terveystarkastajan mukaan tiloissa voi toimia osa-aikaisesti noin 25 henkilöä, mikä yhdistyksen mukaan on ylittynyt.
Koulutuslautakunta käsitteli vanhempainyhdistyksen kirjelmää kokouksessaan 3. helmikuuta. Sivistysjohtaja Heikki Tuokon mukaan toistaiseksi tilapula ratkaistaan jakamalla lapset kahteen ryhmään, joista toinen toimisi asuntolassa ja toinen puukoululla. Jos hajauttamiseen päädytään, henkilökuntaresurssit ratkaistaan osa-aikaisten tuntimäärää nostamalla. Myös uuden tilan löytäminen asuntolan alakerrassa toimivalle perhepäivähoidon varahoitoyksikölle on työn alla.
– Yhdessä päivähoidon kanssa yritämme löytää varahoitoyksikölle uutta paikkaa, mutta sekään ei ole helppoa, sivistysjohtaja Heikki Tuokko toteaa.
Tällä hetkellä kirjoilla on 32 lasta, joista 1–2-luokkalaisia 18 ja eskareita 14. Keskimääräinen päivittäinen lapsimäärä on 27 lasta. Pappilan koulun rehtori Mika Luukkanen kertoo, että ryhmän jakamiseen ei ole vielä ryhdytty. Kevätlukukaudella ryhmä on pienentynyt muutamalla lapsella.
– Ahdastahan siellä on, mutta ryhmän jakamista ei ole toistaiseksi otettu käyttöön, koska siinäkin on omat pulmansa. Pitää tarkasti miettiä, miten se kannattaa tehdä. Meidän näkökulmastamme on ollut hyvä asia, että esikoululaiset ja koululaiset ovat olleet samassa ryhmässä. Ryhmän hajauttaminen olisi viimeinen oljenkorsi, jota ei tavoitella, Luukkanen toteaa.
Luukkasen mukaan paras ratkaisu tilapulaan olisi asuntolan alakerran tilojen saaminen esioppilaiden päivähoidon ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan käyttöön.
