Pappilan yläluokat ehkä Yhteiskouluun 06.06.2011
Akaan valtuusto myönsi viime keskiviikkona Arvo Ylpön koulun keittiölaajennukselle 140 000 euron lisämäärärahan, ja työt koululla alkoivat jo perjantaina. Kun valtuusto käsitteli lisämäärärahaa, valtuutettu Jukka Saari (vas) kysyi, onko Akaa mennyt ruoanvalmistuksen keskittämisessä jo liian pitkälle. Saaren oli tavoittanut tieto siitä, että Kylmäkoskella ei valmisteta enää lainkaan lounasta, vaan päiväkodit, koulut ja vanhainkodit saavat ateriansa Toijalasta ja Viialasta.
Valtuustosalissa läsnä ollut tekninen johtaja Jukka Suominen nousi puhujanpönttöön kertoakseen, että ainakin hän on keskittämisestä eri mieltä.
– Keskittäminen ei ole vielä siinä, missä sen pitäisi olla, mutta tulevaisuus tulee ajan kanssa sen asian korjaamaan, Suominen totesi.
Jukka Saari kysyi myös, aiheutuuko Arvo Ylpön koululla jatkossa laajennustarvetta. Jukka Suomisen mukaan saneerauksen aiheuttama kouluterveydenhuollon tilojen muuttuminen toiseen paikkaan on sinänsä aivan toimiva ratkaisu.
– Varmasti tulee aika, jolloin tarvitaan lisää koulutiloja, mutta Heikki Tuokko on sanonut, että kymmeneen vuoteen ei tarvita koululaajennuksia. Oppilasmäärät eivät kasva, tai sitten tiloja on muualla järjestettävissä, totesi tekninen johtaja Suominen.
Kyseistä vuosilukulupausta ei ole aiemmin julkisuudessa esitetty, mutta sivistysjohtaja Heikki Tuokko vakuuttaa Akaan Seudulle, että näin on.
– Kyllä, jos asukasluvun kasvu on yhdessä prosentissa. Mutta paljon enempää ei tarvitse, niin pitää heti laajentaa. Tuommoisen 100–150 henkilöä se kestää, mutta alueellisia ongelmia tulee koko ajan. Tällä hetkellä Pappilan alue on aivan tukossa, Tuokko sanoo.
Hänen mukaansa Pappilan koululla Toijalassa saatetaan tarvita päivähoidolle ja kerhotoiminnalle lisätilaa jo ensi vuonna. Sen jälkeen vuorossa ovat koululaiset.
– Päivähoidolla se tarkoittaa tilaelementtejä. Koulujen osalta pienet lapset eivät liiku vaan vähän isommat, Tuokko sanoo.
Liikkuminen taas tarkoittaa sitä, että 5–6-luokkalaiset kävisivät jatkossa koulunsa Pappilan sijaan Toijalan Yhteiskoululla.
– Seuraavana vuonna katsotaan, tarvitseeko liikkua. Riippuu siitä, tuleeko Pappilaan taas kaksi luokkaa eskarilaisia niin kuin ennuste näyttää. Sitten täytyy pohtia sitä, menevätkö vitoset ja kutoset Arvo Ylpön koululle vai menevätkö ne yhtenäiskoulun periaatteen mukaisesti jo Yhteiskouluun. Minä pidän sitä ihan hyvänä, Tuokko sanoo.
Tilaa yläluokkalaisten ja lukiolaisten kansoittamassa Yhteiskoulussa riittää, kunhan sen peruskorjaus valmistuu elokuuhun 2012 mennessä. Aiemmin Akaan lukion rehtori Tuovi Ronkainen on sanonut, että kaikki Akaan lukion oppilaat Toijalasta ja Viialasta mahtuisivat Yhteiskouluun.
– Lopullista suunnitelmaa ei ole tehty, kuinka monta luokkaa mahtuu, mutta se menisi niin, että sinne menee luokanopettaja mukana. Asiasta on keskusteltava vanhempien kanssa, jos tämä ylimalkaan toteutuu näin, Heikki Tuokko sanoo.
Sivistysjohtaja myöntää, että etukäteen on vaikea arvioida, miten lapset ja vanhemmat suhtautuvat ja miten asiat Yhteiskoululla järjestetään.
– Meillähän on Viialassa kokemusta siitä, että Rasin koulun vitos- ja kutosluokka menivät Keskustan kouluun. Mitään tutkimusta en ole koskaan tehnyt, mutta ainakaan entiset oppilaat eivät olleet kauhean tyytyväisiä, Tuokko sanoo.
Hänen mukaansa Viialan puolella ei tällä hetkellä ole tarvetta eikä mahdollisuutta etsiä Keskustan koulun oppilaille lisätilaa läheisestä Hirvialhon koulusta, jossa ovat tällä hetkellä luokat 7–9 sekä Akaan lukion Viialan toimipisteen oppilaat.
