Perhepäivähoidon varahoito siirtymässä keskustaan 28.06.2011
Pappilan koulun asuntolarakennus kokonaan koulun käyttöön
Asuntolarakennuksen yläkerrassa toimivaan Pappilan koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan ja esikoululaisten päivähoitoon on kaivattu lisää tilaa, koska koulun oppilasmäärän kasvaessa on myös päivähoidon ja aamu- ja iltapäivätoiminnan tarve kasvanut. Alakerran tilat ovat puolestaan jatkuvasti olleet päivähoidon käytössä. Perhepäivähoidon varahoidon tilakysymystä käsitellyt Akaan perusturvalautakunta päätti viime kokouksessaan, että perhepäivähoidon varahoidolle vuokrataan tilat Torinkulman ryhmiksen yhteydestä. Nyt varahoidon käytössä olevat Pappilan koulun asuntolan tilat annetaan koulun käyttöön siinä vaiheessa, kun korvaavat tilat on hankittu. Akaan perusturvajohtaja Vesa Helin arvelee muuton olevan ajankohtaista syys-lokakuun alussa, mikäli asiat sujuvat suunnitelmien mukaisesti. Alun perin perusturvajohtaja oli valmistellut lautakunnalle esityksen, jonka mukaan perhepäivähoidon varahoidolle hankitaan korvaavat tilat vuokraamalla kahden ryhmän tilaelementti. Sijoituspaikkana olisi ollut Rautalan päiväkodin piha. Samalla noin 20-paikkainen tilaelementti olisi palvellut Rautalan päiväkodin tilantarvetta. – Muutin esitystä, koska tilojen vuokraaminen Torinkulman ryhmiksen yhteydestä on edullisempi ratkaisu kuin tilaelementti ja varahoidon näkökulmasta keskusta on yhtä hyvä paikka kuin Pappilakin. Tiloissa voitaisiin toteuttaa kenties myös avoimen päiväkodin ajatusta, eli sijoittaa sinne lapsia, joilla hoitotarve on alle 13 päivää kuukaudessa, Vesa Helin toteaa. 12-paikkaisella Torinkulman ryhmiksellä on käytössään vajaan 120 neliön tilat ja suunnilleen saman verran kaupunki vuokraisi varahoidolle ryhmiksen viereisestä liiketilasta. Perusturvajohtajan mukaan päivähoidon käyttöön uudet tilat vaativat jonkinasteista remonttia. Parhaillaan ryhmiksen tiloihin asennetaan koneellista ilmanvaihtoa ja tehdään akustointia, minkä takia yksikkö on tällä hetkellä kiinni ja lapset hoitajineen Nahkialan päiväkodissa. Vaikka Rautalan päiväkoti jää nyt ilman tilaelementin tuomia lisätiloja, perusturvajohtajan mukaan tilaa löytyy muualta päivähoidosta. – Lapsia voidaan tarvittaessa sijoittaa esimerkiksi Nahkialan päiväkotiin tai ohjata perhepäivähoitoon. Päivähoidon johdon arvioiden mukaan tarpeeseen pystytään vastamaan ensi toimintakaudella, vaikka elementtiä ei tulekaan, Vesa Helin toteaa.
