Pienituloisimmat eläkeläiset eivät saa kotitalousvähennystä 29.09.2011
Tieto puuttuu verohallinnon sivuilta
Akaalainen Mirja Jokinen törmäsi ikävään tosiasiaan teetettyään kotona remontin miehensä kanssa. Jokisella ei ollut oikeutta laajalti markkinoituun kotitalousvähennykseen, koska hänelle kertyy vuosittain niin vähän eläkettä, ettei siitä mene veroa. Jos ei maksa veroa, ei voi saada myöskään kotitalousvähennystä, joka vähennetään veroista. Tämä selvisi vasta, kun laajahko remontti oli valmis.
Ongelma ratkesi osittain sillä, että Jokisen miehen eläkkeestä menee veroa, ja niin saatiin myös kotitalousvähennys hyödynnettyä edes toisen puolison osalta. Mirja Jokinen kuitenkin ihmettelee, miksi pienituloinen joutuu maksamaan kaikki kustannukset itse, mutta edun saa se, jolla ehkä olisi muutenkin varaa maksaa kulut ilman vähennystäkin.
– En tiedä onko laki tehty hutaisten, vai onko ollut tarkoituskin jättää osa väestöstä edun ulkopuolelle. Jotenkin tuntee itsensä hölmöksi ja tuntuu, että ei tämä ihan oikein mennyt.
Verohallinnon edustaja, apulaisverosihteeri Annikki Korhonen, löytyy puhelimella Kuopiosta, ja hän vahvistaa, että veroa ei mene eikä vähennyksiä tule, jos eläkettä kertyy vuodessa enintään 9 000–10 000 euroa. Korhonen myöntää myös sen, ettei tietoa asiasta löydy verohallinnon internet-sivuilta.
– Ei siellä taideta ihan suoraan sanoa näin. Mutta kun vaikka laskurilla laskee jonkun eläkerajan, siitä sen näkee, mistä alkaa veroa mennä, Korhonen neuvoo ja kertoo, että Mirja Jokinen ei ole ainoa eläkeläinen, joka on turhaan kysellyt vähennysten perään.
– On niitä muutamia ollut, jotka ovat ihmetelleet, miksi ei ole vähennetty.
Kuka siivoaa ja kolaa mummon pihan?
Pieniä tuloja on muillakin kuin eläkeläisillä, mutta palkasta menee aina vero, vaikka se olisi kuinka pieni. Työttömyysrahasta veroa menee suhteessa vielä enemmän kuin palkasta.
– Kyllähän peruspäivärahastakin pidätetään 20 prosenttia. Kun se on etuutta, siinä on suhteessa isompi pidätysprosentti kuin palkasta. Mutta harvapa niitä teettää, jos on ihan peruspäivärahalla, apulaisverosihteeri Annikki Korhonen arvioi työttömien remontti-intoa.
Myös akaalainen Mirja Jokinen on sitä mieltä, että remontin teko on valintakysymys. Näin ei kuitenkaan ole asian laita yksin elävän vanhuksen arkisilla tarpeilla.
– Nämä remontit ja asunnon korjaukset ja parantelemiset ovat lievää ylellisyyttä verrattuna siihen tilanteeseen, että kotona asuva vanhus tarvitsee välttämättä apua siivouksessa, lumitöissä tai muussa, jotta hän voi asua kotona. Jos on vähätuloinen, joutuu maksamaan kaiken itse. Siinä kohtaa epäoikeudenmukaisuus toteutuu, sen henkilökohtaisen pärjäämisen kohdalla, Jokinen sanoo.
Akaassakin laitospaikkoja vähennetään, ja kotihoitoon varaudutaan palkkaamaan vuosittain lisää työntekijöitä, jotta vanhukset voisivat asua kotona mahdollisimman pitkään. Jonkun pitäisi kuitenkin tarttua myös lapioon ja mattopiiskaan.
– Ei ole mitään muutakaan tukimuotoa varmaan, mikä sen kompensoisi. Kotipalvelu vastaa henkilökohtaisesta auttamisesta, ei siivouksesta eikä pihatöistä, Mirja Jokinen toteaa.
