Poliisi luottaa kaikkiin mahdollisiin hallituksiin 20.05.2011
Akaan palvelupisteen jatko riippuu valtion ensi vuoden linjauksista
Tampereen maistraatin päällikkö Martti Haapalainen kertoi viime viikolla Akaan Seudulle, että myös poliisilta kysyttiin, ottaisiko se lähtevän maistraatin tehtäviä hoitaakseen Akaassa. Kelan ja verohallinnon tavoin poliisi vastasi kieltävästi. – Poliisilla on samankaltaiset toimipisteiden vähentämissuunnitelmat vireillä, tiesi maistraatin päällikkö Haapalainen kertoa. Onko näin, Pirkanmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Aapo Nuotio? Ollaanko Akaan palvelupistettä sulkemassa? – Yhtään konkreettista suunnitelmaa yhdenkään toimipisteen lakkauttamisesta tässä vaiheessa ei ole, Aapo Nuotio sanoo painottaen sanoja "tässä vaiheessa". – Etenemme tietysti vuosittain tulossopimuksen mukaan, ja tämän vuoden toiminta on sovittu. Seuraavat sopimukset tehdään ensi syksynä koskien vuotta 2012, Nuotio kertoo. – Emme voi sanoa, että ehdottomasti meidän palvelupisteverkkomme ei koe muutoksia emmekä tee yhtään mitään. Yhtä vähän voidaan sanoa, että me lakkautamme ehdottomasti jonkun palvelupisteen. Ei Akaa tällaisena yksittäisenä tapauksena millään tavalla ole sen kummallisemmassa asemassa kuin muutkaan. Epätietoisuutta lisää tällä hetkellä myös valtakunnanpolitiikan käymistila. – Nyt täytyy muistaa myös se, että meillä on vaalien jälkeen rakenteilla uusi hallitus, joka budjettiriihessä tekee meille raamit ensi vuodelle. Sitä kautta ministeriö paaluttaa meille tavoitteet, Nuotio toteaa. Hänen mukaansa poliisia kiinnostaa hyvin paljon se, mitkä ovat toimintaedellytykset ensi vuonna. – Pysyvätkö ne samalla tasolla kuin tänä vuonna, vai onko mahdollisesti sisäinen turvallisuus saamassa jotain lisää, vai joudutaanko jotain vähentämään, poliisipäällikkö Nuotio pohtii. Hän ei usko, että resursseihin tulisi dramaattisia muutoksia. – Olen aina sanonut ja sanon edelleen, että sisäinen turvallisuus on niin merkittävä asia, että jokainen hallitus ymmärtää sen merkityksen, eikä poliisi siinä suhteessa voi katsoa tulevaisuuteen muuta kuin luottavaisesti. Se toiminta mitä me ylläpidämme, on yhteiskunnan kannalta elintärkeää toimintaa, ja varmasti valtio pitää siitä huolen. Pirkanmaan poliisi katsoo pidemmälle Nyt päättyvällä hallituskaudella toteutettiin poliisin hallintorakenteen muutos kaksi ja puoli vuotta sitten. Muutenkin poliisissa on eletty uuden organisaation sisään ajamisen aikaa. – On jouduttu muuttamaan koko organisaatiorakennetta On siirrytty kaksiportaiseen järjestelmään kolmiportaisen sijaan, kun lääninhallitukset ovat lakanneet, ja ohjausjärjestelmä on kokonaan toinen, Aapo Nuotio toteaa. Vaikka poliisin omassa uudistuksessa hallintoa keskitettiin Tampereelle, ei Pirkanmaalla ole poliisipäällikkö Nuotion mukaan tehty poliisin toimipisteiden osalta mitään merkittävää. – Tosiasia on se, että meillä on suurin piirtein sama palvelupisteverkko kuin silloin, kun uuteen poliisilaitosrakennelmaan mentiin. Kysymys on tietysti siitä, onko se edelleen tarkoituksenmukainen vai ei. Esimerkiksi lupahallinnossa keskustellaan sähköisen asioinnin lisäämisestä, mikä helpottaa asiakaspalvelua, Nuotio sanoo. Pirkanmaan poliisi haluaa olla ajan hermolla ja etuajassa. Siksi se on käynnistänyt poliisitoiminnan kehittämishankkeen. – Hanke yrittää nähdä, mihin tämä yhteiskunta ja poliisihallinto menevät. Ettei tehdä niin, että odotetaan, kuka sanoo meille mitäkin, vaan yritetään itse ottaa tulevaisuutta haltuun ja hoitaa ennakoimalla asioita, jotka muuten tulisivat meidän eteemme vähän yllättäen, Nuotio kuvailee. Hankkeen työryhmä esittää omia ajatuksiaan lokakuussa. – Tässä vaiheessa annetaan työrauha tälle työryhmälle, joka käytännössä tälläkin hetkellä istuu tuossa naapurihuoneessa miettimässä asioita, Aapo Nuotio raportoi.
