Poliisi tutkii jäterikkomusta Sontulassa 07.10.2011
Soittajan mukaan nimi löytyy lehdistä
Akaan poliisille tehtiin perjantaina ilmoitus Sontulassa sijaitsevan kierrätysjätepisteen väärinkäytöstä. Jätekatoksen edustalle ja ympäristöön on tuotu sinne kuulumatonta talous- ja rakennusjätettä vessanpöntöstä alkaen.
Poliisille asiasta ilmoittaneen henkilön mukaan tämä on jo toinen kerta, kun samaan paikkaan tuodaan suuret määrät sinne kuulumatonta jätettä. Tällä kertaa torstain ja perjantain välisen yön myrsky pahensi tilannetta levittämällä roskia ympäriinsä.
Vanhempi konstaapeli Petri Kinnunen kertoo, että poliisi tutkii asiaa jäterikkomuksena, josta voi tulla rangaistukseksi sakkoja sekä niiden lisäksi paikkojen siivouksesta aiheutuvia korvauksia. Kinnusen mukaan poliisille on ilmoitettu vastaavista tapauksesta aiemminkin, ja osassa niistä tekijä on saatu selville.
Asiasta Akaan Seudulle ilmoittaneen henkilön mukaan jätteiden seasta löytyi postia ja lehtiä, joissa oli akaalaisen naishenkilön nimi. Poliisi ei tässä vaiheessa halua kertoa, mitä viitteitä sillä on mahdollisesta tekijästä.
