Poliisilla ja palomiehillä kiireinen juhannus 28.06.2010
Pirkanmaalla juhannus sujui poliisin näkökulmasta tavalliseen kesäviikonloppuun verrattuna vähemmällä tehtävämäärällä. Työtä oli kuitenkin runsaasti, sillä poliisia työllistivät tavanomaista enemmän vakavat henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset.
Pirkanmaan poliisilla oli perjantaiaamun ja sunnuntaiaamun välisenä aikana 1063 hälytystehtävää. Päihtyneiden säilytystiloissa aikaansa vietti viikonlopun aikana 65 henkilöä. Yli kolmekymmentä rattijuoppoa jäi kiinni viikonlopun aikana, vesiliikennejuopumuksiakin oli kolme kappaletta. Puukko heilui viidellä eri tapahtumapaikalla, joista yksi oli Akaassa perjantaina tapahtunut henkirikos. Muita tapauksia poliisi tutkii törkeinä pahoinpitelyinä.
Ambulansseja tarvittiin
Etelä-Pirkanmaalla
Tampereen aluepelastuslaitos sai kaikkiaan 110 hätäkeskuksen välittämää palo- ja pelastustehtävää Pirkanmaalla juhannuksen pyhinä. Tehtävistä useat olivat tarkistus- ja varmistustehtäviä kuten automaattisten paloilmoittimien antamia tehtäviä, muiden viranomaisten avustamisia ja suurena työllistäjänä ensivastetehtävät. Tieliikenneonnettomuuksia oli yli kymmenen ja vesiliikenneonnettomuuksia mukaan lukien vesipelastustehtävät kuusi kappaletta. Pieniä maastopaloja oli seitsemän ja eläintehtäviä kaksi. Varsinaisia rakennuspaloja tai rakennuspalovaaroja oli tehtävistä alle kymmenen.
Liikenneonnettomuudet olivat lieviä: ulosajoja, hirvikolareita ja vähäisiä peltikolareita. Henkilövahingoilta vältyttiin.
Sairaankuljetuksessa ei ollut mainittavaa lisäystä normaaliin viikonloppuun pois lukien Etelä-Pirkanmaa, jossa ambulanssit ovat kulkeneet vilkkaasti.
Riita alkoholista johti tappoon
Poliisi on pidättänyt Toijalassa viime perjantaina tapahtuneen henkirikoksen vuoksi 32-vuotiaan toijalalaisen miehen. Muut kiinniotetut on vapautettu. Epäilty on tuomittu aikaisemmin väkivaltarikoksista, ja hän ehti olla vapaana edellisestä rangaistuksesta noin kolme viikkoa. Teon motiivina on ollut riita alkoholista. Epäiltyä esitetään vangittavaksi alkuviikosta.
Keski-ikäinen mies puukotettiin kerrostaloasunnossa Toijalan keskustassa alkuillasta perjantaina. Poliisi otti paikalta kiinni useita henkilöitä, jotka olivat olleet asunnossa tapahtumahetkellä.
