Putkiurakat siirtyvät HS-veden vastuulle 02.08.2011
Hankkeet kilpailutetaan yhdessä Akaan kanssa
Akaan uudet kunnallistekniset investoinnit sekä vanhojen teiden ja vesi- ja viemäriverkoston korjaaminen nousevat keskusteluun joka vuosi. Kun talousarviota kasataan, pohditaan mihin milloinkin on varaa ja tarvetta, ja kun työt alkavat, asukkaat seuraavat tarkkaan, mitä kaduilla tapahtuu tai miksei omalla kadulla tapahdu mitään. Kun vanhaa tietä korjataan tai uutta rakennetaan, vedetään useimmiten samalla kadun alle myös putket. Akaan viimeaikaisissa kohteissa on päästy siihen, että samaan kaivantoon saadaan myös sähköyhtiön kaapelit ja teleoperaattoreiden piuhat. Jos Akaa suunnitelmien mukaan liittyy ensi vuoden alussa Hämeenlinnan seudun vesiyhtiöön HS-Veteen ja myy oman vesihuoltonsa verkostoineen sille, siirtyy myös vastuu vesi- ja viemärihankkeista HS-Vedelle. – Siltä osin kuin ne ovat puhtaasti vesihuollon töitä, ne kilpailuttaa HS-Vesi. Jos on yhteinen hanke, jossa tulee kadut ja vesihuolto, se kilpailutetaan yhteisesti niin kuin Akaan kaupunki nyt tekee TeliaSoneran ja Vattenfallin kanssa, kertoo Akaan vesihuoltoinsinööri Jukka Sandelin. Se, kumpi osapuoli kulloinkin lähettää tarjouspyynnöt, sovitaan hankekohtaisesti. Sandelinin mukaan Hämeenlinnasta ja Hattulasta on kuulunut HS-Veden kanssa toteutuneista hankkeista vain myönteisiä uutisia. – Mitään käytännön ongelmia ei ole ollut. Meilläkin rakentamisesta tehdään erillinen sopimus, ja siinä sovitaan täsmälliset pelisäännöt, millä mennään, Sandelin sanoo. Keskustelu ensi vuoden töistä on aloitettu esittelemällä Akaan taloussuunnitelmaa HS-vedelle viime viikolla. Jukka Sandelinin mukaan HS-Vesi pyrkii tietysti toteuttamaan Akaan suunnitelman mukaiset investoinnit, mutta konkreettinen lista lyödään lukkoon vasta vuoden lopulla. – Jatkossa kohdistetuissa vesihuoltolaitoksen saneerauksissa pystytään vielä tarkemmin ja joustavammin suorittamaan saneeraustoimenpiteitä. Nythän meillä on ollut korvamerkittynä rahat esimerkiksi jäteveden puhdistamoon, pumppaamoon tai vesitorniin, kertoo vesihuoltoinsinööri Sandelin. Akaassa jätevedenpuhdistamo ja vesitornit ovat nyt hyvässä kunnossa, ja Kylmäkosken vedenottamon rakenteita uusitaan tänä vuonna. – Enemmän korjaustarve keskittyy siihen, että pystytään pitämään kunnossa ja parantamaan vanhenevaa laite- ja verkostokantaa. Pelkästään Akaan alueella on 85 pumppaamoa, toteaa tuleva HS-Veden työntekijä ja näillä näkymin työpisteensä Hämeenlinnaan siirtävä Jukka Sandelin.
(Lue koko juttu Akaan Seudun tiistain 2.8.2011 lehdestä.)
