Sampo Pankin ekonomisti: Suomi selvisi taantumasta hyvin 31.03.2010
Ekonomisti Lauri Uotila Sampo Pankista uskoo, että Suomen talous on kääntymässä hitaaseen kasvuun.
Hänen mielestään tilanne ei kriisinkään aikana ollut niin paha, kuin on uutisoitu.
– Suomen valtionvelka on 63 miljardia euroa, mikä voi äkkiseltään tuntua suurelta summalta. Se pitää kuitenkin suhteuttaa bruttokansantuotteeseen. Valtionvelkamme on 35 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä ei ole paljon. 1990-luvun puolivälissä se oli 70 prosenttia bruttokansantuotteesta. Euroalueella valtionvelka on keskimäärin 75 prosenttia, ja monissa maissa se on päälle sata prosenttia bruttokansatuotteesta, Uotila vertaa.
Ekonomisti sanoo työttömyyden pahenevan vielä tämän vuoden ajan. Ensi vuonna työttömien määrä alkaa jo laskea. Ei niinkään siksi, että työpaikkojen määrä lisääntyisi vaan koska suuret ikäluokat alkavat jäädä eläkkeelle runsain mitoin.
Ulkomaankauppa supistui Suomessa viime vuonna jopa jyrkemmin kuin 1990-luvun alussa. Siitä huolimatta se oli edelleen ylijäämäistä, eli viennistä saatiin enemmän tuloja kuin tuonnista jouduttiin maksamaan.
– Viennillä ei ole muuta merkitystä, kuin että sillä pystyy maksamaan tuonnin.
Ekonomisti Uotila torpedoi myös näkemyksen, että suomalaiset olisivat korviaan myöten velkaantuneita. Kotitalouksien velat ovat suunnilleen saman verran kuin niiden nettovuositulot.
– Onko se paljon vai vähän? Minusta se on ihan hillitty määrä. Täytyy taas ajatella kokonaisuutta, sillä vaikka lainat ovat ennätyssuuria, niin korkomenot ovat huomattavasti pienempiä kuin 1980-luvun lopulla.
Kuluttajien luottamus oman taloutensa kehitykseen on palaamassa taantumaa edeltäneelle ajalle.
Myös teollisuuden synkistely on loppunut. Yritykset uskovat hitaaseen nousuun.
Lauri Uotila korostaa, että talous kaikkineen on pääsemässä kasvuun. Vauhti on maltillinen, mutta suunta on ylöspäin.
