Olet täällä: Etusivu Uutiset Sosiaalitoimisto tyhjeni
Kiinnostuksen kohteita
grafiikka historia juoksu kauhuelokuvat kissaeläimet käsityöt laiskottelu maastohiihto matkailu moottoripyöräily musiikki rullaluistelu ruoka valokuvaus
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Sosiaalitoimisto tyhjeni 06.09.2011

Akaan kaupungin sosiaalitoimiston käytävällä Toijalan virastotalon keskisiivessä oli eilen iltapäivällä hiljaista. Suurin osa huoneista oli jo tyhjillään sisäilmaongelmien pakotettua työtekijät muuttamaan pois tiloista. Henkilökunta on hajasijoittunut Kylmäkosken kunnantalolle ja Viiala-talolle. Toijalassa toimeentulotukiasiakkaita palvellaan Kauppiastavaratalon toisessa kerroksessa.

Sosiaalitoimiston käytävän toisessa päässä toimii vielä perhekeskus, joka sekin muuttaa muihin tiloihin syksyn aikana.

Kaupunki on ollut tiloissa vuokralla. Tilat remontoitiin käyttöönsä kaupungin kustannuksella. Akaan kaupungin kiinteistöpäällikkö Anneli Simola arvioi remontin tulleen maksamaan kaupungille vajaat satatuhatta euroa. Simolan mukaan vielä ei ole ehditty miettiä, jäävätkö kulut kaupungin tappioksi, koska asia on vielä keskeneräinen. Myös oireiluja aiheuttaneen ongelman syy on vielä epäselvä.

– Otetuissa näytteissä ei löytynyt mitään, emmekä lähteneet vaatimaan tarkempia tutkimuksia, vaan päädyimme tähän ratkaisuun, että muutetaan pois, Simola toteaa.

Tilat omistaa D-kulma Oy. Pentti Välkki yhtiöstä toteaa suunnitelmien tilojen suhteen olevan työn alla.

– Tutkimuksia on nyt helpompi tehdä, kun tilat ovat tyhjillään, hän toteaa.
Tarja Antola
Keskustelussa nyt
» Akaan nuoriso 16.02.2012
» Kiitos AKKA! 12.02.2012
» Päiväkotiratkaisu 29.11.2011
Blogeissa nyt
Kalastaja 05.05.2012
Mänty 14.04.2012
Titanic 09.04.2012
Kaikki...
Kysely ostotottumuksista
Mistä ostat mieluiten?






Äänestykset