Toijalan Sampola saa nousevan katsomon 08.10.2010
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Toijalan Sampolan kerhotalon kymmenen vuotta kestänyt peruskorjaus päättyy ensi vuoden aikana. Juhlasalin kustannusarvioltaan 100 000 euron korjaaminen moderniksi teatteritilaksi on tarkoitus rahoittaa osaksi Pirkan Helmeltä saatavan ERS-rahoituksen turvin. Käyttäjistä koottu Sampola-työryhmä on kerännyt erilaisin tempauksin tähän mennessä hankkeeseen jo 20 000 euroa.
Akaan kulttuuripalvelujen keskiviikkona järjestämässä keskustelutilaisuudessa vallitsi täydellinen yhteisymmärrys siitä, että peruskorjaus on vihdoin saatava valmiiksi. Jopa saliin suunniteltu kokoon takaseinälle menevä nouseva katsomo sai hyväksynnän, koska näyttämön purkamisesta saadaan lisää lattiatilaa sitä tarvitseville.
– Juhlasalin peruskorjauksessa on tarkoituksena yhdistää kaksi hivenen erilaista asiaa. Tavoitteena on saada tänne toimiva teatterisali ja sali, jossa voidaan harrastaa myös jotakin muuta. Nykyisestä salista puretaan sisältä kaikki pois, niin väliseinät kuin korotettu näyttämökin. Tilasta on tarkoitus tehdä suunnikas, jota lähdetään rakentamaan, kertoo Akaan sivistystoimenjohtaja Heikki Tuokko.
