Vanhan kunnostaminen nielee rahaa Akaassa 02.11.2010
Kylmäkosken urheilukenttä on yksi uuden Akaan ensi vuoden investointikohteista. Kentän kunnostus on 640 000 euron hanke, joka jakaantuu kahdelle vuodelle. Pelkästään kaupungin varoista kenttäremonttia ei makseta, vaan kaupunki on arvioinut saavansa hankkeeseen avustusta hieman yli 200 000 euroa. Suomen Palloliitto on jo myöntänyt tekonurmen rakentamiseen kentälle 20 000 euroa. Kylmäkosken kunnan vapaa-aikasihteeri Jouko Pekkarinen uskoo, että Palloliiton avustus on vahva myönteinen signaali siinä vaiheessa, kun hankkeeseen haetaan rahoitusta valtiovallalta. Pekkarisen mukaan Kylmäkosken urheilukentän käyttö on nykyisessä kunnossaan vähäistä. – Kyykkää siellä jonkin verran heitetään, ja viimeiset yleisurheilun kunnanmestaruuskisat saatiin siellä järjestettyä. Akaan ensi vuoden talousarvioesityksessä merkittävä osa investoinneista on vanhan korjaamista ja kunnostamista. Katuja saneerataan ensi vuonna kahdella miljoonalla eurolla.
Lue koko juttu tiistain 2.11. Akaan Seudusta tai Akaan Seutu Onlinen näköislehdestä.
