Katuvalorahaa tulossa 25 000 euroa Viialaan 05.04.2011
Lautakunnan esitys puolittui kaupunginhallituksessa
Akaan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että tekninen toimi saisi 25 000 euron lisämäärärahan Koivistontien, Laitakadun ja Kirkkokadun katuvalaistuksen uusimiseen. Kyseisten Viialaa halkovien teiden valaistukseen ei ole varauduttu kaupungin talousarviossa tai kahden seuraavana vuoden taloussuunnitelmassa.
Esitys lisämäärärahasta on peräisin 16.3. pidetystä teknisen lautakunnan kokouksesta. Akaan tämän vuoden talousarviossa on varattu määrärahaa uusiin katuvaloihin 50 000 euroa ja vanhojen katuvalojen korjauksiin ja täydennyksiin 20 000 euroa. Lautakunta esitti 50 000 euron lisämäärärahaa mainituille kolmelle kadulle, ja kaupunginjohtaja Aki Viitasaari puolestaan esitti kaupunginhallitukselle, että määrärahaa ei myönnettäisi.
Pykälän valmistellut talouspäällikkö Mari Puhka-Susi totesi, että kaupunginhallituksen hyväksymän vuoden 2011 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan ensisijaisesti tulee toimia siten, että myönnetyt hankekohtaiset tai hankeryhmittäiset määrärahat riittävät. Hallitus oli kuitenkin Raimo Järvisen (sd) ehdottaman ja Miia Kaihlavirta-Häikiön (sd) kannattaman 25 000 euron takana äänin 12–0.
Akaan teknisen johtajan Jukka Suomisen mukaan 50 000 euron summa syntyi lautakunnan kokouksessa nopean lukumäärätarkastelun perusteella ja oli pikemminkin ylä- kuin alakanttiin.
– Nyt kaupunginhallituksessa on ilmeisesti asiaa selvitetty ja tultu siihen tulokseen, että nämä kadut pystytään 25 000 eurolla tekemään. Sen jälkeen kun me olemme kilpailuttaneet ne, näemme tilanteen todellisuudessa, Suominen sanoo.
Jos rahaa tarvitaan enemmän, tieto siitä tuodaan tekniselle lautakunnalle, joka päättää, jätetäänkö jonkun kadun valot entiselleen vai pyritäänkö jostain järjestämän lisää lisämäärärahaa.
– Lautakunta on jo tehnyt päätöksen investointiohjelmassa olevien määrärahojen kohdentamisesta. Se tulee sitten uudelleen keskusteluun, lähdetäänkö hakemaan puuttuvaa rahaa vai onko meillä osoittaa se jostain toisesta kohteesta, jonne lautakunnalla on päätösvaltaa, Jukka Suominen sanoo.
Samat kadut esillä
koko alkuvuoden
Jukka Suomisen mukaan valot ehditään uusia ennen syksyä, vaikka kilpailuttamaan päästäisiin vasta toukokuussa.
– Ei näissä missään ole mitään erikoista valaisintyyppiä. Ne ovat yleisesti käytettyjä toisin kuin Valtatien lamput, joiden tulo kesti aika kauan, Suominen sanoo.
Akaan sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä teki 23.2. valtuustoaloitteen investointikohteiden valmistumisen varmistamisesta. Aloitteen mukaan kaupungissa on useampia esimerkkejä siitä, että erityisesti infrapuolen investointihankkeet roikkuvat keskeneräisinä pitkiä aikoja.
– Tällaisista mainittakoon teiden ja vesihuoltoverkostojen saneeraushankkeina muun muassa Kirkkokatu, Koivistontie ja Laitakatu. Töiden venyminen on erittäin harmillista liikenneväylien käyttäjien kannalta. Lisäksi luottamushenkilöiden on nykyjärjestelmässä vaikea seurata yksittäisen kohteen töiden etenemistä, demarit totesivat.
Valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Jukka Ahonen (vihr) puolestaan jätti jo 1.2. kaupunginhallitukselle seuraavan kirjallisen kysymyksen.
– Kirkkokadun saneeraus Viialassa käynnistyi vuonna 2006 ja sen piti olla valmis vuonna 2007. Kirkkokadun varrella sijaitsee Viialan paloasema. Katuvaloille on asennettu 2007 pylväsjalustat ja kaapelit. Miksi katuvalot ovat edelleen asentamatta paikoilleen? Ahonen tiedusteli.
Tekninen johtaja Jukka Suominen kertoo, että kysymykseen on jo vastattu.
