Viialan Keskustan koulun eskarilaiset evakkoon sisäilmaongelmien vuoksi 25.11.2011
Keskustan koulun oppilaita Viialassa on joutunut evakkoon sisäilmaongelmien vuoksi. B-siiven toisen kerroksen oppilailla ja opettajilla on ollut syksyn ajan jonkin verran oireita, joiden oletetaan johtuvan sisäilman huonosta laadusta. Tilanne kaatui päälle viime viikon keskiviikkona, jolloin ilmastointi jäi vahingossa laittamatta päälle huoltomiesten käytyä paikalla.
Koululaiset oireilivat pahasti, ja astmasta kärsivä sai sairauskohtauksen. Rehtori Kaija-Leena Salovaara päätti toimia heti ja otti yhteyttä terveystarkastajaan.
Koulun B-siiven toisessa kerroksessa on esikoululaisten tilat. He ovat nyt muuttaneet Keskustan koululla kuudesluokkalaisten tiloihin. Nämä puolestaan siirtyivät Hirvialhon koululle eli yläkoulun ja lukion tiloihin.
Eskarilaisia on yli 80, ja kaikkiaan siirtymään on joutunut noin 150 ihmistä. Järjestely johtuu siitä, että kuudesluokkalaisten oletetaan sopeutuvan parhaiten uusiin tiloihin toisessa koulussa.
Hirvialhon koulun rehtori Harri Rantala kertoo, että tulokkaille on järjestetty luokkatilaa tekstiilityöluokkaan, kirjastoon sekä atk-luokkaan ja sen naapuriluokkiin. Nopealla aikataululla tulleet järjestelyt ovat vaatineet työtä ja organisointia.
Rasin koululle oppilaita ei siirretä sen tilanpuutteen takia.
Kosteuttakin epäillään
Akaan kaupungin kiinteistöpäällikkö Anneli Simola sanoo, että nykyinen ilmastointilaite asennettiin vuonna 1991, ja se oli alunperinkin vähän puutteellinen. Sen uusiminen on ollut kaupungin hankintalistalla, mutta nyt hanke tuli akuutiksi. Syynä tilanteen nopeaan muuttumiseen lienee se, että elokuussa valmistuneen Keskustan koulun keittiöremontin myötä ilmastointilaitteen piiriin tuli yli sata neliömetriä lisää tilaa. Laitteen teho ei enää riitä senkään vertaa kuin aikaisemmin.
On myös mahdollista, että lattioissa tai muissa rakenteissa olisi kosteutta. Anneli Simola tutustui tiloihin eilen terveystarkastaja Milla Ikosen kanssa.
– Tiloissa ei ainakaan haissut home, mutta mahdolliset kosteusvauriot selvitetään purkamalla rakenteita. Ilmanvaihtoasiaa lähdetään tutkimaan, ja yksi vaihtoehto voisi olla toisen ilmanvaihtolaitteen asentaminen entisen rinnalle. Meidän pitää myös selvittää, mistä hankkeelle saadaan rahoitus, joten kädenkäänteessä asiat eivät etene, Simola toteaa.
Kouluilla on varauduttu siihen, että poikkeusolot kestävät ensi kevääseen saakka.
